fbpx

Nikotiinipussien sääntelystä Suomessa

Viime vuosina aivan uusi nikotiininkäyttäjien sukupolvi on ilmestynyt Ruotsiin. Tämän kokemuksen perusteella ehdotus nikotiinipussien sisällyttämisestä Suomen tupakkalain soveltamisalaan on erittäin hyvä, sillä silloin niiden myynti voidaan sallia ainoastaan määrätyt säännökset huomioiden. Ruotsissa tehtiin suuri virhe, kun nämä tuotteet jäivät täysin sääntelemättömiksi pitkäksi aikaa, ja kun ne vihdoin tulivat sääntelyn piiriin 1. elokuuta 2022, lainsäädäntö oli riittämätön ja monilta osin vaikeasti sovellettavissa.

Ruotsissa tehtiin suuri virhe, kun nikotiinipussit jäivät pitkäksi aikaa sääntelyn ulkopuolelle

Nykyinen laki, joka säätelee ”tupakattomia” nikotiinituotteita Ruotsissa, kieltää näiden tuotteiden markkinoinnin täysin radiossa ja televisiossa. Lisäksi kaikki sponsoroidun mainonnan muodot ovat kiellettyjä. Valitettavasti niin sanottu ”kohtuullinen” markkinointi on edelleen sallittua ulkomainonnassa ja digitaalisilla alustoilla, joissa erityisesti nuoret viettävät aikaa. ”Kohtuullinen” markkinointi tarkoittaa, että markkinoinnissa saa näkyä vain yli 25-vuotiaita aikuisia eikä sitä saa suunnata alle 25-vuotiaille nuorille.

Useiden tutkimusten perusteella näemme selvästi, ettei laki kykene suojelemaan nuoria näiltä tuotteilta. Nuoret ilmoittavat edelleen näkevänsä usein sosiaalisessa mediassa mainoksia tupakkateollisuuden nikotiinituotteista, ja niiden saatavuus jatkaa paranemistaan, vaikka uusi laki asettaa niille 18 vuoden ikärajan.

Yksi selitys tähän voi olla se, että tuotteiden myynti kasvaa räjähdysmäisesti sekä kaupoissa että verkkokaupoissa. Nuorten tekemät testiostot osoittavat, että tuotteiden ostaminen ilman henkilöllisyystodistusta on helppoa. Nuuskaaminen on sallittua myös Ruotsin kouluissa, mikä tarkoittaa, että 18 vuotta täyttäneet oppilaat myyvät tuotteita nuoremmille oppilaille.  

Ruotsin kansallinen osaamiskeskus CAN (Det svenska centralförbundet för alkohol och narkotika) selvittää vuosittain nuuskan, savukkeiden, nikotiinipussien ja sähkösavukkeiden käyttöä. Sekä peruskoulun 9. luokalla (15-vuotiaat) että toisen asteen koulutuksen 2. vuosiluokalla (17-vuotiaat) nikotiinipussien, nuuskan ja sähkösavukkeiden käyttö lisääntyy, ja samalla myös perinteisten savukkeiden polttaminen lisääntyy.

Nikotiinipussien, nuuskan ja sähkösavukkeiden käyttö lisääntyy, ja samalla myös perinteisten savukkeiden polttaminen

Nikotiinipussit ja sähkösavukkeet houkuttelevat tupakoimattomia lapsia ja nuoria, ja tärkeimmät syyt aloittamiseen ovat kavereiden vaikutus, mielikuvat siitä, että tuotteet ovat vähemmän vaarallisia, houkuttelevat maut ja mainonta sosiaalisessa mediassa. Kuusi kymmenestä toisen asteen opiskelijasta on kokeillut sähkösavukkeita, ja joka toinen on käyttänyt nikotiinipusseja. Samalla tupakoivien toisen asteen opiskelijoiden osuus on kasvanut 17 prosentista 21 prosenttiin kahden viime vuoden aikana.

Ruotsissa tupakattomia nikotiinituotteita ei koske tupakkavero, vaan niitä verotetaan vain mitättömällä nikotiiniverolla. Sen vuoksi tuotteet ovat äärimmäisen halpoja ja saatavilla hintatietoisille nuorille. Pakkaus (10 annosta) nikotiinipusseja voi maksaa niinkin vähän kuin 150 SEK, jolloin yksi annos maksaa 15 kruunua. Kaikkia nikotiinituotteita, jotka eivät ole hyväksyttyjä lääkkeitä, tulisi verottaa ensisijaisesti lasten ja nuorten suojelemiseksi.

Ruotsissa ei myöskään ole enimmäismäärää nikotiinipussien nikotiinille. Tämä tarkoittaa, että nikotiinipitoisuudet voivat olla korkeita, ja kouluista tulee hälytyksiä nikotiinimyrkytyksistä, kun niistä kärsivät lapset oksentavat.

Kouluista tulee hälytyksiä nikotiinimyrkytyksistä

Jotta Suomi välttäisi Ruotsin kehityksen, Suomessa tulisi toteuttaa seuraavat toimet:

  • Asettaa mieluiten 20 vuoden ostoikäraja, jotta myynti alaikäisille estettäisiin.
  • Sallia myynti vain kaupoissa, jotka eivät sijaitse koulujen tai muiden nuorille tarkoitettujen toimintojen läheisyydessä.
  • Asettaa täysin nikotiiniton (lääkkeet pois lukien) kouluaika, joka estää ryhmäpainetta, normalisointia ja alaikäisten myyntiä.
  • Kieltää verkkomyynti kokonaan.
  • Kieltää kaikki mainonnan muodot – myös digitaalisilla alustoilla.
  • Kieltää kaikki makuaineet. ”Aikuisten” makujen salliminen aiheuttaa vaikeuksia lain toteuttamisessa. Ruotsissa ”kohtuullinen” mainonta ei ole ollut lainkaan kohtuullista, ja todennäköisesti Suomi kohtaa samanlaisia vaikeuksia arvioidessaan, mikä maku katsotaan ”aikuisten” mauksi.
  • Asettaa nikotiinin enimmäismäärä, joka on vähintään samalla tasolla kuin muilla tupakkatuotteilla. Ruotsissa näiden tuotteiden korkeat nikotiinipitoisuudet ovat tehneet lapsista ja nuorista erittäin riippuvaisia, ja monet kertovat suurista vaikeuksista päästä eroon riippuvuudesta.
  • Verottaa nikotiinipusseja kuten tupakkaa ja varmistaa, että hintataso tekee tuotteista saavuttamattomia lapsille ja nuorille.

Helen Stjerna

Kirjoittaja on ruotsalaisen Non-smoking Generation -järjestön pääsihteeri. Kuva: Frances Marais