Ympäristö, terveys ja talous – tästä syystä stumppasin
Tunnustus. Olen polttanut teinivuosina tupakkaa. Muistan, että suurimmat syyt lopettamiselleni olivat noin 25-vuotta sitten ympäristö, terveys ja talous.
En halunnut enää polttaa sademetsää, pilata omaa terveyttäni tai käyttää vähäisiä rahojani turhakkeeseen nimeltä tupakka. Siksi lopetin.
Tupakan ympäristövaikutukset 25-vuotta myöhemmin ovat kuitenkin edelleen yllättävän merkittävät.
Maailmassa heitetään ympäristöön edelleen arviolta 4,5 biljoonaa tupakantumppia joka vuosi. Suomessa noin 5 miljardia.
Minkä paikan sinä haluaisit suojata tupakantumpeilta? Vaikuta ja laita kuva jakoon somessa tunnuksella #älästumppaatähän.
Toivoisin, ettei kotipihaltamme Käpylästä löytyisi yhtään tupakantumppia.
Ohessa viisi faktaa tupakan ympäristövaikutuksista
1. Tupakan viljelyyn käytetään noin 4,3 miljoonaa hehtaaria maata. Tämä vastaa esimerkiksi Sveitsin tai Tanskan pinta-alaa. Jos tupakan sijasta viljeltäisiin ruokakasveja, saataisiin ruokittua yli 19 miljoonaa ihmistä.
2. Tupakkaviljelmien tieltä kaadetaan vuosittain noin 200 000 hehtaaria trooppisia metsiä. Tämä vastaa suunnilleen Luxemburgin pinta-alaa. Metsää kaadetaan, jotta saadaan maata tupakan viljelyyn.
3. Puuta tarvitaan lisäksi tupakan lehtien kuivattamiseen ja pakkausmateriaalien valmistamiseen. Yhden tupakkakilon kuivattamiseen tarvitaan noin 10 kg polttopuuta. Yksi kaadettu puu vastaa noin 300 savuketta eli 15 savukeaskia. Jos polttaa yhden askin päivässä, tulee välillisesti syyllistyneeksi vuosittain 24 puun kaatamiseen.
4. Vuosittain valmistetaan yhteensä lähes 6 biljoonaa savuketta. Tupakkakasvi on vaativa viljelykasvi: se tarvitsee paljon kastelua ja lannoitteita sekä hyönteismyrkkyjä. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan tupakan valmistus tuottaa vuosittain yli 2 miljoonaa tonnia kiinteää jätettä, 300 000 tonnia nikotiinia sisältävää, ei-kierrätyskelpoista jätettä ja 200 000 tonnia kemikaalijätettä.
5. Tupakantumppi on maailman yleisin roska. Ympäristöön heitetään 4,5 biljoonaa tupakantumppia joka vuosi. Suomessa ympäristöön päätyy joidenkin arvioiden mukaan lähes 5 miljardia tumppia vuosittain. Tupakantumppi ei maadu. Savukkeiden filtterit on tehty huokoisesta selluloosa-asetaatista. Se on muovia, jonka hajoaminen kestää vuosia. Tumpeissa on samoja myrkkyjä kuin savukkeissa ja ne päätyvät helposti vesistöihin ja eläimien syötäväksi.
Suomen Ash käynnistää tänään 29. toukokuuta 2017 #älästumppaatähän -somekampanjan.
Lähetä kuva sinulle rakkaasta ja tärkeästä paikasta, jonka haluat suojata tai puhdistaa tupakantumpeilta tunnisteella #älästumppaatähän ja #ympäristöpäivä. Kampanja on osa maailman ympäristöpäivän tapahtumia.
Itselläni yksi tärkeä tumppivapaapaikka pienten lasten vanhempana on aika ilmeinen. Toivoisin, ettei kotipihaltamme Käpylästä löytyisi yhtään tupakan tumppia.
Teksti on julkaistu alun perin Leo Straniuksen blogissa, ja se julkaistaan tässä kirjoittajan luvalla.
Leo Stranius

Tuoreimmat blogit
Kestämättömän kehityksen tiivistymä – tupakkaKaksi miljoona tupakantumppia, kaksi miljoonaa myrkyllistä roskaaSavuton Suomi – mahdollinen tehtäväLapsistamme ensimmäinen tupakaton sukupolvi Euroopassa?Savuttomuus on tärkeää allergiaa tai astmaa sairastaville
Kaikki blogit
Kirjoittajat
Anca Toma FriedlaenderAnni PaalumäkiEeva OllilaElina Ala-HeikkiläEmmi KauppilaEsa ÖsterbergHanna OllilaHanne MunterHarri VainioHeikki EkroosHeikki HiilamoHiski HistorioitsijaIlkka ja Kaija ErkkiläJaana MarkkulaJan HolmbergJan SchugkJenni HupliJere ReijulaJuha MikkonenJulia KuokkanenJutta VuolamoKaisa HiltunenKaisu PaulantoKari ReijulaKatariina IjäsKatja RiikonenKatri SaarelaKimmo VehviläinenKirsimarja RaitasaloKristiina PatjaKristina KunttuLeo StraniusMaarit AnderssonMaija KolstelaMarja JuseliusMarjatta MontonenMarjo TähtinenMarjo WoodroffeMarketta KupiainenMarkku TervahautaMarko KailasmaaMatti RautalahtiMervi HaraMette StraussMira PatinenMoonika IsomäkiMuusa KostilainenNadja FrederiksenNoora BergOlli SimonenOtto RuokolainenOuti PalkamaOuti SeppäläPatrick SandströmPekka PuskaPia MäkeläPia SundellPäivi ChristensenPäivi TiittanenRaquel Fernández MeginaRiikka KaukinenRiikka VenäläinenRob BranstonSami KuronenSanna KurronenSanna SuikkanenSari AnjalaSarianna PalmroosSatu LipponenSirpa PietikäinenSusanna KaajaSuvi SajaniemiTaina KangasTarja SaarinenTea KalskaThomas KarlssonTiina VlasoffTuomas TenkanenUbaldo CuadradoUlla JärviVeli AuvinenVesa Korpelainen