Tupakkapolitiikkaa kenialaisittain – kohta Suomen ohi?
FCTC:n eli kansainvälisen tupakoinnin torjunnan puitesopimuksen vaikutuksista on tekeillä globaali arviointi. Tätä varten on asetettu seitsemän hengen riippumaton asiantuntijaryhmä, jonka puheenjohtajana toimin.
Käytettävissämme on tiedot 180 maan tupakkalainsäädännön ja tupakoinnin kehityksestä. Syvällisemmän tiedon saamiseksi vierailemme 12:ssa hyvin erityyppisessä maassa. Aloitimme kierroksen Keniasta marras-joulukuun vaihteessa.
Kokemus oli hämmästyttävä: kolmen päivän aikana en nähnyt juuri lainkaan tupakointia! Ainakin osaksi syy tähän on FCTC. Kenian edustajat olivat aktiivisesti mukana FCTC:n valmistelutyössä jo vuosituhannen alussa. Työn tuloksena sopimus hyväksyttiin vuonna 2003 ja Kenia ratifioi sen vuonna 2005. Vuonna 2007 maan parlamentti vahvisti tupakkalain, joka seuraa mahdollisimman tarkasti FCTC:n vaatimuksia. Eri ministeriöt ja laitokset myös näyttävät todella osaltaan toteuttavan FCTC:n pykäliä hyvässä yhteistyössä ja terveysministeriön koordinoimana.
Kenian tupakkalaki kieltää kaiken tupakkamainonnan ja markkinoinnin sekä tupakoinnin julkisissa sisätiloissa ja julkisilla paikoilla. Tämän perusteella suuret kaupungit, kuten pääkaupunki Nairobi ja toiseksi suurin kaupunki Mombasa, ovat kieltäneet tupakoinnin myös kaduilla. Meille kerrottiin, että kaupungin alueella on 3-4 ”tupakkakoppia”, joissa voi tupakoida, mutta kaduilla tupakointia ei näy.
Uusi tupakkavero tuli voimaan joulukuun ensimmäisenä päivänä. Se nostaa veron osuuden noin 60 prosenttiin ja samalla selvästi tupakan hintaa. Salakuljetuksen torjumiseksi on otettu käyttöön pätevä seurantajärjestelmä, jonka ansiosta tuontisavukkeista saatavat vuotuiset verotulot kasvoivat 20-kertaisiksi! Meille kerrottiin myös, että viime vuosina väestön tietoisuus tupakka-asiasta ja tupakoinnin vaaroista on lisääntynyt huomattavasti.
Kaikki tämä kehitys on siitä huolimatta, että Kenia on huomattava tupakan tuottaja ja että jättifirma British American Tobacco (BAT) on koko Itä-Afrikassa iso tupakkatuotteiden valmistaja. BAT on myös siirtänyt Afrikan päämajansa Etelä-Afrikan Johannesburgista Nairobiin. Maassa taistellaan voimaperäisesti korruptiota vastaan, muun muassa ilmiantolaatikoilla virastoissa. Vierailumme aikana BBC esitti Englannissa ohjelman, jossa kerrottiin BAT:n Itä-Afrikassa maksamista lahjuksista tupakkapolitiikkaan vaikuttamiseksi.
Kenian hallitus on viime vuonna esittänyt useita muutosehdotuksia tupakkalakiin. Niiden myötä muun muassa savukepakkauksiin tulee kuvalliset varoitukset ja tupakointi autoissa kielletään, jos mukana on lapsia. Koska tupakkateollisuus on haastanut tämän uudistuksen laillisuuden oikeuteen, sen käytäntöön vienti on viivästynyt, mutta sen uskotaan silti toteutuvan.
Tupakkalakiin on esitetty muutosta, jolla tupakointi autoissa kielletään, jos mukana on lapsia.
Kenia on ollut aktiivinen myös kansainvälisessä tupakkatyössä ja se on toiminut myös eräänlaisena johtajana Itä-Afrikan viiden maan joukossa.
Useista selvityksistä huolimatta tiedot tupakoinnin yleisyydestä maassa eivät ole kovin luotettavia. Tuoreimman tutkimuksen mukaan aikuisista miehistä noin 19 prosenttia käyttää tupakkaa, ja luku on kääntymässä laskuun. Naisten tupakan käyttö on vain muutaman prosentin luokkaa. Nuorten tupakointi on jo alkanut vähentyä.
Kaikissa kehittyvissä maissa tupakkapolitiikan kehitys ei ole yhtä nopeaa kuin Keniassa. Kuitenkin erittäin moni muukin kehittyvä maa ottaa FCTC:n tosissaan ja on säätänyt varsin vahvaa tupakkalainsäädäntöä. Monissa maissa on epäilemättä ongelmia lain toteutuksen suhteen, mutta Keniassa toteutus vaikutti erinomaiselta – ainakaan pääkaupungissa tupakointia ei näkynyt.
Suomea pidetään yhtenä tupakkapolitiikan kärkimaana, mutta Kenian säädökset menevät Suomea pidemmälle. Jos näin jatkuu, saamme pitää varamme, että emme jää tupakkapolitiikassa kehitysmaaksi!
Kuva: Pekka Puska
Pekka Puska
Tuoreimmat blogit
Askeleita oikeaan ja takapakkiaSilmät auki, aikuiset – vapea aletaan käyttää jo alakoulussaTietoa, tukea ja yhteistyötäMikä puun maku? Nikotiinipussien makuaineet ovat haaste valvonnalleTupakkateollisuuden oikeudellisesta vastuusta
Kaikki blogit
Kirjoittajat
Anca Toma FriedlaenderAnnamari RouhosAnni PaalumäkiEeva OllilaElina Ala-HeikkiläElisa VäyrynenEmmi KauppilaEsa ÖsterbergHanna OllilaHanne MunterHarri VainioHeikki EkroosHeikki HiilamoHelen StjernaHiski HistorioitsijaIlkka ja Kaija ErkkiläIsabella LencioniJaana MarkkulaJan HolmbergJan SchugkJenni HupliJenni TuomelaJere ReijulaJuha MikkonenJulia KuokkanenJutta VuolamoKaisa HiltunenKaisa ÅbergKaisu PaulantoKari ReijulaKatariina IjäsKatja RiikonenKatri SaarelaKelsey Romeo-StuppyKimmo VehviläinenKirsimarja RaitasaloKlas WinellKristiina PatjaKristina KunttuLeo StraniusMaarit AnderssonMaija KolstelaMarja JuseliusMarjaana Lahti-KoskiMarjatta MontonenMarjo TähtinenMarjo WoodroffeMarketta KupiainenMarkku TervahautaMarko KailasmaaMatti RautalahtiMervi HaraMette StraussMira PatinenMoonika IsomäkiMuusa KostilainenNadja FrederiksenNoora BergOlli SimonenOtto RuokolainenOuti PalkamaOuti SeppäläPatrick SandströmPekka PuskaPia MäkeläPia SundellPäivi ChristensenPäivi TiittanenRaquel Fernández MeginaReija KauppiRiikka KaukinenRiikka VenäläinenRob BranstonSami KuronenSanna KurronenSanna SuikkanenSari AnjalaSarianna PalmroosSatu LipponenSirpa PietikäinenSusanna KaajaSuvi SajaniemiTaina KangasTarja SaarinenTea KalskaTerhi KurkoThomas KarlssonTiina VlasoffTuomas TenkanenUbaldo CuadradoUlla JärviVeli AuvinenVesa Korpelainen