fbpx

Tipaton tammikuu haastaa etsimään uusia tottumuksia

Tipattoman tammikuun, eli alkoholittoman kuukauden, suosio on kääntynyt parin viime vuoden aikana kasvuun. EHYT ry teettää vuosittain kyselytutkimuksen, jonka perusteella yhä useampi aloittaa vuotensa pitäytymällä alkoholista.

Vuonna 2019 alkoholia käyttävistä kansalaisista 13 prosenttia vietti Tipattoman tammikuun ja yli puolet jatkoi sitä helmikuun puolelle. Terveyteen liittyvät syyt ovatkin tärkein yksittäinen peruste Tipattoman tammikuun vietolle. Monelle kyseessä on myös ehkä jo vuosia jatkunut perinne.

Maailmalla alkoholittomat kuukaudet kasvattavat suosiotaan.

Tipaton tammikuu on vahvasti kiinni ajassa, vaikka kampanja onkin saanut alkunsa jo 1940-luvulla. Maailmalla alkoholittomat kuukaudet kasvattavat suosiotaan ja muun muassa Englannissa ja Australiassa vietettävä Dry January on laajasti tunnettu. Virossa syyskuussa vietettävä Septembris ei joo -kampanja on saanut alkunsa 2000-luvun alussa yliopiston nuorten keskuudesta.

Monet etsivät alkoholille vaihtoehtoja: miten pitää hauskaa, rentoutua ja nauttia hyvästä seurasta terveellisemmin? Tammikuussa 2020 Tipaton-kampanja jalkautui Helsingin yliopistollisen sairaalan eri toimipisteisiin ja samalla kerättiin kävijöiden vinkkejä ja ehdotuksia uusiksi tottumuksiksi alkoholin tilalle. Ideoita kertyi yli 80 ja mukana on niin tekemisvinkkejä kuin vaihtoehtoisia alkoholittomia juomia.

Alkoholinkäytön ei tulisi olla itsestäänselvyys.

Tammikuussa 2021 Tipaton jatkaa keskustelua siitä, millaisia uusia tapoja ja tottumuksia voisi löytyä korvaamaan alkoholia. Alkoholilla on usein jopa huomaamattamme rooli tavallisissa, arkisissa tilanteissa. Alkoholista on tietyissä tilanteissa tai tapahtumissa muodostunut kenties totuttu käyttäytymismalli, jota ei edes kyseenalaisteta. Kampanja kannustaa kysymään: millaisia uusia tottumuksia voisi löytyä saunaoluen, after work -skumpan tai punaviinilasillisen tilalle? Alkoholinkäytön ei tulisi olla itsestäänselvyys.

Ennen kaikkea Tipaton tammikuu on hyvän mielen kansanliike, joka rohkaisee tutkailemaan omaa alkoholinkäyttöä uudesta näkövinkkelistä. Tipattoman kuukauden ajaksi alkoholin käytön voi lopettaa kokonaan, tai vähentää käyttöä.

Tipaton tammikuu ei ole ratkaisu päihdeongelmaan.

On myös hyvä muistaa, että Tipaton tammikuu ei ole ratkaisu päihdeongelmaan, johon tarvitaan ammattiapua. Tarvittaessa ensimmäinen askel avun ja tuen lähteille voi olla EHYTin Päihdeneuvonta, joka päivystää vuoden jokaisena päivänä ympäri vuorokauden numerossa 0800 900 45. Soittaminen on maksutonta ja anonyymiä. Puhelimeen vastaavat päihdetyön ammattilaiset.

Lue lisää Tipattomasta tammikuusta

Juha Mikkonen

Kirjoittaja on EHYT ry:n toiminnanjohtaja ja terveyspolitiikan ja terveyshallinnon tohtori.