fbpx

Päihdeneuvonta kuuntelee – anonyymisti ja maksutta

EHYT ry:n Päihdeneuvonta on puhelinpalvelu, jonne voi soittaa milloin vain ja nimettömänä. Palvelu on auki ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä. Se on täysin maksuton, joten siihen voi soittaa jopa tyhjästä prepaid-liittymästä. Puheluihin vastaavat päihdetyön asiantuntijat.

Viime vuonna Päihdeneuvonnassa vastattiin noin 9000 puheluun. Koronapandemian alkuvaiheessa soittojen määrä lisääntyi huomattavasti – eikä ole sittemmin vähentynyt. Valtaosa soittajista on huolissaan omasta päihteiden käytöstään. Noin neljännes soittajista on päihteitä haitallisesti käyttävän läheisiä, kuten vanhempia ja puolisoita. Hieman on myös työkavereita, naapureita tai ystäviä. Läheissoittajista neljä viidestä on naisia, kun taas oman asian vuoksi soittavista suurin osa on miehiä. Tyypillisesti soittajat ovat työikäisiä.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden kriisi näkyy yhteydenotoissa

Eniten puhuttaa alkoholi, valtakunnan pääpäihde. Myös huumeiden vuoksi tulee soittoja. Kun soittajana on alaikäisen vanhempi, aiheena on useimmiten lapsen kannabiksen käyttö. Parin viime vuoden aikana myös kokaiinin käyttöön liittyvät puhelut ovat lisääntyneet, sillä kokaiinia on ollut Euroopan markkinoilla aiempaa enemmän.

Yhteydenotoissa on viime aikoina näkynyt myös sosiaali- ja terveyspalveluiden kriisi. Päihdehoitoon pääsy on ollut hidasta. Jopa palveluiden yhteystietojen löytäminen vaikeaa, kun palvelut siirtyivät soteuudistuksen seurauksena kunnilta hyvinvointialueille ja verkkosivut ovat uudistuneet. Päihdeneuvonta ei kuitenkaan voi tarjota hoitoa, vaan roolimme on kuunnella ja antaa palveluohjausta.

Soittaja voi puhua nimettömänä ja ilman seurausten pelkoa

Kaikkein eniten Päihdeneuvontaan soittavat ihmiset kaipaavat kuulluksi tulemista. He haluavat kertoa jotain, mistä eivät pysty muualla puhumaan. Anonyymin päihdeneuvonnan etu onkin juuri palvelun nimettömyys. Puheluita ei nauhoiteta, henkilöllisyyttä ei kysytä eikä soittajaa voi millään tapaa jäljittää. Hän voi puhua ilman häpeää, syyllisyyttä ja seurausten pelkoa. Siitä huolimatta puhuminen voi olla vaikeaa. Joskus soittaja testaa Päihdeneuvonnan reaktiota tarinaansa. Huomattuaan, ettei reaktio ollutkaan tuomitseva, hän rohkaistuu kertomaan päihteiden käytöstään myös terveydenhuollossa.

Päihteiden käyttöön liittyy stigmaa

Valitettavasti päihteiden käyttöön liittyy yhä paljon stigmaa. Moni pelkää rikosoikeudellisia seuraamuksia silloin, kun kyseessä on laiton päihde. Toisaalta myös alkoholin kohdalla ihmiset voivat olla huolissaan esimerkiksi siitä, että työpaikalla saadaan tietää ongelmasta.

Alkoholin osalta maassamme on tapahtunut hyvää kehitystä, sillä nuorten alkoholin käyttö ja alkoholin kokonaiskulutus on vähentynyt. Nykyinen alkoholipolitiikka kuitenkin huolestuttaa; monien tahojen intresseissä on alkoholikaupan vapauttaminen ja saatavuuden lisääminen. Se voi pysäyttää hyvän kehityksen tai jopa kääntää suunnan, eikä tilannetta paranna käynnissä oleva mittava sotekriisi.

Onneksi päihteiden käytöstä puhuminen on nykyisin helpompaa kuin 10–20 vuotta sitten. Mielikuva päihteitä käyttävistä ihmisistä on monipuolistunut, kun esimerkiksi nuoria naisia on tullut julkisuuteen puhumaan avoimesti aiheesta. Kaiken kaikkiaan päihdeongelmista puhumisen sävy on kaunistunut, mutta stigman poistamiseksi on vielä tehtävä työtä.

Anonyymia päihdeneuvontaa tarvitaan yhä. Jokaisella tulee olla mahdollisuus kertoa päihteiden käyttöön liittyvistä huolista rauhassa ja luottamuksella.

Päihdeneuvonta: puh. 0800 900 45​

Lisätietoja palvelusta

Kaisa Åberg

Päihdeneuvonnan päällikkö EHYT ry:ssä