fbpx

Nuoret nuuskatrokareiden näpeissä

Nuuskaa ei myydä Suomessa, mutta nuorten nuuskaaminen yleistyy. Miten se on mahdollista?

Ruotsi on ainoa EU-maa, jossa nuuskaa saa myydä. Matkustaja voi tuoda sitä itselleen Suomeen korkeintaan 1000 grammaa. Suuri osa Suomessa tavattavasta nuuskasta on tullut maahan laittomasti ja/tai välitetty eteenpäin laittomasti. Nuuska tulee pääosin Haaparannan nuuskakauppakeskittymästä ja ruotsinlaivoilta, joissa nuuskaa myydään välittämättä matkustajatuontirajoista. Suomenkieliset nuuskasivustot kertovat tuotteista, hinnoista ja käyttökokemuksista. Kaverimyynnin ja kioskien pimeiden nuuskahyllyjen lisäksi nuuskakauppaa käydään suljetuilla Facebookin nuuskasivustoilla, joilla on kymmeniä tuhansia jäseniä.

Nuuskakauppaa käydään myös suljetuilla Facebookin nuuskasivustoilla.

Suomen Syöpäyhdistyksen (SSY) vuonna 2015 järjestämässä tilaisuudessa ilmeni, ettei poliisi toiminut aktiivisesti nuuskan laittoman välityksen ja myynnin kuriin saattamiseksi. Facebook- välityksen suhteen poliisi koki olevansa keinoton. Poliisi ei ole myöhemminkään aktivoitunut asiassa. Tulli kertoi, että alhaisen prioriteetin lisäksi sen valvontamahdollisuuksia rajoitti EU:n sisäraja sekä puuttuvat resurssit. Tulli on kuitenkin tiedottanut seuraamuksista ja tullin tekemät takavarikot ovat lisääntyneet.

Laivanvarustajat lupasivat jo vuonna 2015 varmistaa, että  laivoilla noudatetaan jatkossa myyntirajoituksia. Mutta ongelma jatkuu vuodesta toiseen. Tupakkalain perustelutekstin mukaan laivanvarustajat lupaavat parantaa nuuskamyynnin valvontaa. Valvonta laivoilla ei ole korjautunut. SSY on kampanjoinut Torniossa ja laivasatamissa nuuskan laittoman maahantuonnin ja myynnin saamiseksi kuriin.

Kiristykset laeissa voivat auttaa nuuskaongelmassa.

Ansiokas tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämistyöryhmän raportti ehdottaa nuuskan matkustajatuonnin alentamista yhteen kymmenesosaan nykyisestä. Lisäksi ehdotetaan lisättäväksi rikoslakiin törkeät tekomuodot salakuljetuksen ja laittomaan tuontitavaraan ryhtymisen osalta. Nämä kiristykset laeissa voivat auttaa nuuskaongelmassa, kunhan samalla huolehditaan, ettei kuilu lain ja todellisuuden välissä kasva liian suureksi. Raportti ei suoranaisesti edellytä toimia poliisilta, tullilta tai laivanvarustajilta.

Syksyllä 2017 ja keväällä 2018 olemme ehdottaneet perhe- ja peruspalveluministerille toimia nuuskan salakuljetukseen ja laittoman myyntiin puuttumiseksi. Tullin, poliisin ja laivanvarustajien lisäksi hänen tulisi keskustella ruotsalaisten ministerikollegoidensa kanssa.

Luotettava nuuskatieto kiinnostaa nuoria.

Luotettava nuuskatieto kiinnostaa nuoria: esimerkiksi nuorten fressis.fi-palvelun nuuskatietosivuilla on tänä vuonna jo 60 000 sivukatselua, lisäksi nuoret kysyvät nuuskasta aktiivisesti.

Kansalaisjärjestöjen toimet eivät yksin pysty suojaamaan nuoria nuuskalta, sillä vastavoimat ovat aivan liian suuret. Nuuskaa markkinoidaan nuorille suunnatuilla brändeillä ja nuuskaan liittyy paljon väärää informaatiota. Ennen kaikkea nuuskan pimeät markkinat rehottavat – nuuskaa saa helposti, se on halpaa eikä ostajan iällä ole väliä. Salakuljetus ja laiton myynti on ollut tiedossa, mutta sen on annettu pahentua. Nuuskan nikotiinipitoisuudet ovat nousseet rajusti, makuja on tullut lisää ja nuuskaaminen yleistynyt. Nyt tarvitaan pikaisia sektori- ja maarajat ylittäviä määrätietoisia toimia nuuskan salakuljetuksen ja laittoman myynnin kitkemiseksi.

Eeva Ollila

Lääketieteen tohtori, dosentti Eeva Ollila työskentelee terveyden edistämisen ylilääkärinä Suomen Syöpäyhdistyksessä.