Lapsuuteni tupakkatehtaan kupeessa
Kirjaimellisesti, vartuin tupakkatehtaan varjossa. Perheeni asui 1980- ja 1990-luvuilla Helsingin Lauttasaaressa, muutaman kymmenen metrin päässä Suomen Tupakka Oy:n tehtaasta.
Suomen Tupakka oli maamerkki, joka muistutti olemassaolostaan tupruttelemalla ilmoille hieman makeahkoa ja mausteista ominaistuoksuaan. Kun korttelin lapset kesäiltoina leikkivät kirkonrottaa, ilmassa väreili hiipuileva hellepäivä – ja Suomen Tupakka. Talvipakkaisilla tunsimme pulkkamäkeen saakka tehtaan katkun.
Kun lapsena työnsin nenäni kiinni tupakka-askiin, totesin sen tuoksuvan tupakkatehtaalle. Mietin, miksi tupakan savu haisi, kun sytyttämättömät savukkeet pikemminkin tuoksuivat. Missään vaiheessa en miettinyt, tupruttiko tehdas ilmaan jonkin sortin myrkkyä. Ei siitä kukaan mitään numeroa tehnyt.
Tupakkatehdas purettiin 1990-luvun lopussa.
Kerran eräs luokkakaverini – hoikka ja notkea – murtautui tupakkatehtaaseen ilmastointiaukon kautta. Kulmakunnan kakarat hihittelivät vieressä jännittyneinä. Mitähän tästä seuraa? Pääseekö se enää ulos sieltä?
Poika kiemurteli ilmastointiaukosta pihalle mukanaan muutaman kartongin verran tupakkaa. Mikäli muistoni on todenmukainen, silloin alkoi pojan vuosikausia jatkunut tupakointi.
Saman tehtaan varjossa naapurinpoika (eri poika kuin se tehtaaseen ryöminyt) tarjosi minulle poikkeuksellisen pahaa purkkaa. Hetken jauhettuani aloin voida pahoin: miten purkka voi maistua tältä!
”Se onkin nikotiinipurkkaa. Faija osti, koska haluaa, että mä lopetan tupakan polttamisen.”
Poika oli 12-vuotias.
Kun tänään istun Suomen ASH:n toimistolla, muisto tupakkatehtaasta on nostalginen – kuin kellastunut valokuva.
Pikaisella nettihaulla selvitän, että Suomen Tupakan tehdasrakennus purettiin 1990-luvun lopussa. Kaukaiselta tuntuu myös ajatus alakouluikäisistä tupakkaa polttavista lapsista ja siitä, että tupakkaa tekevä tehdas oli itsestään selvä maamerkki kerrostalojen rinnalla.
Tupakkatehtaat tupruttavat ja tupakkayhtiöt niittävät mammonaa.
Ymmärrän kuitenkin olleeni etuoikeutettu, länsimaalainen lapsi, joka asui kivalla alueella tupakkatehtaan naapurissa. Lapsuudessani kyllä tupakoitiin selvästi enemmän kuin nyt, mutta esimerkiksi bussit ja raitiovaunut olivat jo savuttomia. Sain leikkiä, juosta vapaana kesäilloissa ja käydä koulua. Samaan aikaan tupakka vei monelta lapselta mahdollisuuden leikkiin ja koulutukseen.
Päivät tupakkapelloilla ovat pitkiä, tupakkatehtaat tupruttavat ja ylikansalliset tupakkayhtiöt niittävät mammonaa. Minulle tupakkatehdas loi hilpeitä lapsuusmuistoja, jossain toisaalla se tuhosi niitä.
Tämä on yhä totta. Tämä ei ole nostalgiaa. Tupakkapellon laidalla ei leikitä kirkonrottaa.
