Kun Joulupukin aikamatkallani tavata sain

Täytyy tunnustaa, että minua jännittää, oikein vatsaa nipistää. Päähistorioitsija Bitti pyysi minua aikakamatkallani haastattelemaan Joulupukkia.

Päätän viedä Joulupukille lahjaksi isoisoäitini Hjalmiinan kutomat villasukat. Sukukirjojen mukaan Hjalmiina on ollut joskus nuorena ruuhka-apulaisena Korvatunturilla ja oli tavannut itse Joulupukin. Päätän kysyä pukilta tämän jutun todenperäisyyttä.

Saavun Korvatunturille illansuussa ja astun jännityksestä vapisten Joulupukin tupaan. Tontut kiirehtivät sinne ja tänne, punanutut ja hatut vilistäen. Joulupukki juttelee jonkun tärkeän näköisen tontun kanssa.

”Hiski hei, tervetuloa”, huikkaa Joulupukki minut nähdessään. Ujona astelen eteenpäin, mutta kun Joulupukki kaappaa minut halaukseensa, ujouteni katoaa.

”Miten Joulupukin askareet ovat muuttuneet vuosisatojen kuluessa?” aloitan.

”Nyt valmistamme paljon lahjoja bittitehtaassamme, kun aikaisemmin puuverstaassa oli kiireisempää. Vanhaan aikaan tonttujen koulutus oli helpompaa. Nyt tonttujen pitää olla monen alan asiantuntijoita.”

Joulupukki vaikuttaa mietteliäältä.

Korvatunturi oli maailman ensimmäinen savuton vyöhyke.

”Olivathan ne aikoja, kun melkein joka kodissa tupakoitiin. Korvatunturihan oli maailman ensimmäinen savuton vyöhyke, eikä täällä ole kukaan tupakoinut vuosisatoihin. Siksi tuntui todella kurjalta, kun vaatteet ja parta haisivat tupakansavulta. Kun palasin matkaltani kotiin, niin Joulumuori komensi välittömästi saunaan ja joulunutut laitettiin pesusaaviin.”

Sitten Joulupukki vakavoituu ja pudistaa päätään.

”Minun täytyy tunnustaa sinulle eräs häpeällinen juttu. Olen minä itsekin vienyt lahjaksi savukkeita ja mainostanutkin niitä lehtien sivuilla. Siitä on jo aikaa melkein sata vuotta”

Joulupukki näkee pöyristyneen ilmeeni.

”Niin, silloin ei vielä tiedetty, miten vaarallisia savukkeet ovat. Luultiin, että ne vain virkistävät ja ovat tavallisessa käytössä haitattomia. Se aika minua toden teolla harmittaa. Onneksi nyt asiat ovat paremmin.”

Uskaltaudun kertomaan Joulupukille, että tulevaisuus on täysin savuton ja nikotiiniton. Silloin Joulupukin ja porojen on entistä mukavampaa tehdä matkaa.”

”Sitä odotamme innolla. Muistanpa, kun eräänä jouluna Petteri-poroni söi vahingossa tupakantumpin, joka lojui pysähdyspaikalla heinien seassa. Meinasi koko matkanteko jäädä kesken ja lasten lahjat jakamatta! Petteri voi pahoin, näkö sumeni eikä se pysynyt enää pystyssä. Petteri jouduttiin kiidättämään nopeasti lääkäritonttujen reellä takaisin Korvatunturille porosairaalaan. ”

Uskaltaudun kertomaan Joulupukille, että tulevaisuus on täysin savuton ja nikotiiniton.

”Olihan se melkoinen sekamelska, kun johtajaporo oli poissa pelistä. Onneksi Petteri oli jo kouluttanut Suivakan johtotehtäviin. Suivakalla ei ole punaista nenää valaisemaan matkaa, joten otsalamppuhan hänelle piti laittaa. Hän ei siitä kovin tykännyt, mutta kaikki lahjat saatiin jaettua.”

Joulupukki nousee kiikkustuolistaan ja suoristaa selkänsä.

”Nyt minun on jatkettava askareitani, jotta saamme kaiken kuntoon aatoksi. Mutta minulla on sinulle ehdotus: tavattaisiinko sitten vuonna 2029 joulun alla, kun on enää muutama viikko savuttoman Suomen toteutumiseen? Silloin voit kertoa minulle tarkemmin aikamatkastasi.”

”Ilomielin!” hihkaisen.

Joulupukki katsoo minua hymyilevin silmin ja sanoo:

”Antakaa toisillenne hyvää mieltä ja nauttikaa joulun taiasta. Hyvää joulua!”

Olin unohtanut kysyä Hjalmiinasta, mutta sen hoidan sitten 2029.