Askeleita oikeaan suuntaan

Täytin äsken kansainvälistä kyselylomaketta Suomen tupakkapolitiikasta. Lomake oli osin esitäytetty ja minun tehtäväni oli katsoa, mitkä vuosien 2013 ja 2014 tupakkapoliittiset tavoitteemme ovat toteutuneet. Hämmästyin kehityksen nopeudesta: olemme saavuttaneet suuren osan asetetuista tavoitteista! Toki kaikkea ei niin laajassa mitassa kuin alun perin suunnittelimme, mutta suunta on oikea.

Esimerkiksi tupakointi on nyt kielletty yksityisautoissa, kun kyydissä on alle 15-vuotiaita. Me Suomen ASH:ssa ja monet muut tupakkapolitiikan asiantuntijat olisimme halunneet, että tupakointikielto olisi ulotettu alle 18-vuotiaisiin, mutta perustuslakivaliokunta määritteli rajan 15-vuotiaisiin. Edistystä joka tapauksessa.

Maailmalla yhdenmukaiset tupakkapakkaukset yleistyvät vauhdilla. Meilläkin tupakka-askeihin on vihdoin saatu kuvalliset terveysvaroitukset,  mutta tuotteiden houkuttelevuuden vähentämisessä on vielä parantamisen varaa. Tupakkatuotteita ei myydä meillä yhdenmukaisissa, ”logottomissa” yleispakkauksissa, emmekä ole kieltäneet erittäin ohuita savukkeita, kuten sosiaali- ja terveysministeriön toimintaohjelmassa ehdotettiin.

Tupakoinnin lopettamisen tuen tehostaminen on myös työn alla, ja siihen on todellakin syytä satsata. Lopettamisen tuki on jäänyt meillä sivuraiteille. Myös tupakasta vieroituksen kohdentaminen erilaisissa, ja erityisesti haastavissa elämäntilanteissa oleville tarvitsee lisäponnistuksia.

Kaikki ei siis suinkaan ole valmista. Nuuskan kanssa meillä on todella paljon tekemistä, sillä erityisesti nuorten nuuskan käyttö on yleistynyt nopeasti. Maahantuonnin rajoitukset eivät tunnu purevan ja valvonta ontuu. Nuuskaaminen on yleistynyt erityisesti ammattiin opiskelevilla pojilla: viime vuonna heistä käytti nuuskaa päivittäin jo 17 prosenttia! Lukiolaispoikienkin keskuudessa nuuskaaminen on jo yleisempää kuin tupakointi.

Tupakkatuotteiden hinnankorotukset ovat yksi tehokkaimmista keinoista vähentää tuotteiden kysyntää.

Entä sitten todella hyvät uutiset? Tupakkaveroa on Suomessa viime vuosina korotettu kaksi kertaa vuodessa, ja sama suunta jatkuu ainakin vielä tänä ja ensi vuonna. Tutkimukset ovat osoittaneet, että tupakkatuotteiden hinnankorotukset ovat yksi tehokkaimmista keinoista vähentää tuotteiden kysyntää. Korkea hinta toimii tupakoinnin lopettamisen kimmokkeena sekä tupakoinnin aloittamisen ehkäisyssä.

Tästä todisteena voi pitää uusimpia tupakointilukuja: THL:n tilaston mukaan vuonna 2017 yli 20-vuotiaasta väestöstämme tupakoi 11,4 prosenttia; miehistä 13 prosenttia ja naisista 9,8 prosenttia! Jos katsotaan työikäistä väestöä (20-64-vuotiaat), heistä päivittäin tupakoi 13,2 prosenttia; miehistä 14,6 prosenttia ja naisista 11,9 prosenttia.

Toki hinnankorotukset eivät ole ainoa tupakoinnin yleisyyteen vaikuttava tekijä, vaan kiitos kuuluu monipuoliselle työlle savuttoman Suomen saavuttamiseksi. Paljon on tehty, mutta tehtävää ja parannettavaa riittää tänäkin vuonna.

Me Suomen ASH:ssa aloitamme vuoden uusien verkkosivujen lanseerauksella. Uudet sivumme on suunniteltu palvelemaan kävijöitä entistäkin paremmin. Tutustu esimerkiksi tupakkapolitiikan periaatteisiin, tupakkalain sisältöön ja tupakkatuotteiden haittoihin, tilaa uutiskirjeemme tai liity jäseneksemme – tupakaton tulevaisuus tehdään tänään!

Kuva: iStockphoto ja Kuvamuisto