Alkoholihaittojen vähentämisessä katse tulevaisuuteen
Hyvässä alkoholipolitiikassa katseen ei pidä olla vain yksittäisissä päätöksissä, vaan ennen kaikkea siinä, mitä sillä tavoitellaan. Samalla pitäisi katsoa pitemmälle tulevaisuuteen. Millä tasolla tahtoisimme alkoholin kulutuksen olevan kymmenen vuoden päästä? Entä alkoholista aiheutuvien haittojen? Miten lapset ja nuoret huomioidaan alkoholipolitiikassa? Onko alkoholin vapaa saatavuus tärkeä arvo itsessään? Onko terveys tärkeämpää kuin elinkeinovapaus?
Alkoholin käyttö vaarantaa noin 560 000 suomalaisen terveyden. Arviolta 70 000 lasta kasvaa perheessä, jossa ainakin toisella vanhemmalla on vakava päihdeongelma. Alkoholiin liittyviä poliisin hälytystehtäviä on yli 250 000 vuodessa. Tämä tarkoittaa hälytystä keskimäärin joka toinen minuutti – vuoden jokaisen päivän jokaisena tuntina.
Haittoja vähentävälle alkoholipolitiikalle on erittäin vahva tutkimusnäyttö
Alkoholipolitiikassa ei ole kyse valinnoista liberaalin tai rajoittavan linjan välillä. Päätökset tulee tehdä tavoitteellisesti ja tutkittuun ja luotatettavaan tietoon perustuen. Suomessa alkoholin myyntiä on vapautettu tai vaadittu vapautettavan, kun muualla Euroopassa suunta on täysin päinvastainen. Haittoja vähentävälle alkoholipolitiikalle on erittäin vahva kansallinen ja kansainvälinen tutkimusnäyttö.
Nuoret kantavat huolta alkoholin haitoista
Ihmiset kokevat, että tutkitun tiedon ja asiantuntijoiden kuulemisen sekä ihmisten terveydestä huolehtimisen pitäisi olla kaikkein tärkein alkoholipoliittisia päätöksiä ohjaava tekijä. Kantar Public selvitti EHYTin toimeksiannosta kansalaisten käsityksiä siitä, mikä alkoholipolitiikassa on tärkeää.
Varsin harva suomalainen kaipaa kyselyn perusteella alkoholin saatavuuteen lisäyksiä. Vain 19 prosenttia ajattelee, että alkoholia olisi nykyisin liian vaikea ostaa. 78 prosenttia suomalaisista sen sijaan katsoo, että nykyiset alkoholin ostopaikat ja -ajat riittävät heille.
Suomalaiset pitävät alkoholipolitiikan muita tavoitteita huomattavasti alkoholin myynnin laajentamista tärkeämpinä. Tärkeimpänä esiin nousee lasten ja nuorten suojeleminen alkoholihaitoilta, jota 91 prosenttia kansalaisista pitää jokseenkin tai erittäin tärkeänä.
Lähes yhtä tärkeitä tavoitteita ovat myös alkoholihaittojen ja ongelmien vähentäminen paljon juovien kohdalla sekä palveluiden ja hoitojen tarjoaminen alkoholiongelmissa.
Varsin harva suomalainen kaipaa alkoholin saatavuuteen lisäyksiä
Myös alkoholin kulutuksen vähentäminen koko väestössä koetaan huomattavasti tärkeämmäksi asiaksi kuin alkoholin myynnin laajentaminen.
Kiinnostavinta antia olivatkin juuri nuorten vastaukset. Nuoret ensinnäkin pitävät alkoholin aiheuttamia ongelmia merkittävämpinä kuin heitä vanhemmat ikäluokat. Enemmistö nuorista myös uskoo, että sekä alkoholin kulutus että siitä aiheutuvat haitat kasvaisivat, jos alkoholia saisi myydä nykyistä vapaammin.
Nuorissa voi muutenkin olla myönteisemmän alkoholipolitiikan tulevaisuus – selvästi yli puolet nuorista nimittäin uskoo käyttävänsä alkoholia vähemmän kuin omat vanhempansa. Nuoret myös puhuvat alkoholin käytöstä ja sen ongelmista enemmän kuin vanhemmat ikäluokat.
Alkoholipolitiikan päätökset heijastuvat kauas tulevaisuuteen. Siksi niiden tekemisessä on erityisen tärkeää ajatella nuoria. Heitä on myös syytä kuulla päätöksiä tehtäessä.
Päivi Tiittanen
Tuoreimmat blogit
Askeleita oikeaan ja takapakkiaSilmät auki, aikuiset – vapea aletaan käyttää jo alakoulussaTietoa, tukea ja yhteistyötäMikä puun maku? Nikotiinipussien makuaineet ovat haaste valvonnalleTupakkateollisuuden oikeudellisesta vastuusta
Kaikki blogit
Kirjoittajat
Anca Toma FriedlaenderAnnamari RouhosAnni PaalumäkiEeva OllilaElina Ala-HeikkiläElisa VäyrynenEmmi KauppilaEsa ÖsterbergHanna OllilaHanne MunterHarri VainioHeikki EkroosHeikki HiilamoHelen StjernaHiski HistorioitsijaIlkka ja Kaija ErkkiläIsabella LencioniJaana MarkkulaJan HolmbergJan SchugkJenni HupliJenni TuomelaJere ReijulaJuha MikkonenJulia KuokkanenJutta VuolamoKaisa HiltunenKaisa ÅbergKaisu PaulantoKari ReijulaKatariina IjäsKatja RiikonenKatri SaarelaKelsey Romeo-StuppyKimmo VehviläinenKirsimarja RaitasaloKlas WinellKristiina PatjaKristina KunttuLeo StraniusMaarit AnderssonMaija KolstelaMarja JuseliusMarjaana Lahti-KoskiMarjatta MontonenMarjo TähtinenMarjo WoodroffeMarketta KupiainenMarkku TervahautaMarko KailasmaaMatti RautalahtiMervi HaraMette StraussMira PatinenMoonika IsomäkiMuusa KostilainenNadja FrederiksenNoora BergOlli SimonenOtto RuokolainenOuti PalkamaOuti SeppäläPatrick SandströmPekka PuskaPia MäkeläPia SundellPäivi ChristensenPäivi TiittanenRaquel Fernández MeginaReija KauppiRiikka KaukinenRiikka VenäläinenRob BranstonSami KuronenSanna KurronenSanna SuikkanenSari AnjalaSarianna PalmroosSatu LipponenSirpa PietikäinenSusanna KaajaSuvi SajaniemiTaina KangasTarja SaarinenTea KalskaTerhi KurkoThomas KarlssonTiina VlasoffTuomas TenkanenUbaldo CuadradoUlla JärviVeli AuvinenVesa Korpelainen