fbpx

Tunteisiin osuva kampanja

Anna lapselle raitis joulu -kampanja järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1998. Idea lähti muun muassa ruotsalaisesta Vit jul -kampanjasta, jolla kiinnitettiin huomiota lasten hyvinvointiin ja joulun ajan päihteiden käyttöön. Myös Suomessa oli virinnyt huoli vuodenvaihteen juhlinnasta ja päihteiden käytön lisääntymisestä.

Joulunaika antaa viestille hyvän tuen

Kampanja järjestetään tänä vuonna 24. kerran, ja kampanjakumppaneita on lähes 30. Huoli lapsista on yhteinen, ja joulunaika antaa viestille hyvän tuen. Joulu mielletään rauhalliseksi perhejuhlaksi ja mahdollisuudeksi viettää aikaa läheisten kesken.  Pääsääntöisesti kampanja onkin saanut hyvän vastaanoton – sitä on lähes mahdoton vastustaa. Kukaan tuskin huutelee rinta rottingilla Narinkkatorilla, ettei aio antaa lapselleen raitista joulua.

Samalla kampanja herättää jonkin verran torjuntareaktioita. Kampanjalle naureskelu voi olla puolustusreaktio vakavaan aiheeseen, mutta sanaan ”raitis” liittyy myös negatiivisia mielikuvia. Esimerkiksi ilmaisua ”raivoraitis” käytetään haukkumasanana. Tämä on kampanjan kannalta hankalaa. Mielestäni oleellisinta on pohtia, millaisen mallin annamme lapsille. Tipattomuus on hyvä malli, ja ennen kaikkea se, etteivät päihteet saa osakseen enemmän huomiota kuin lapset. Samalla on tärkeää puhua lapsen kanssa päihteistä ja antaa hänen kysyä niistä.

Kampanja osuu herkälle alueelle

Kampanjan etu ja haaste on, että se herättää tunteita. Kampanja osuu erityisen intiimille ja herkälle alueelle – kodin seinien sisälle, vanhempien ja lasten välisiin suhteisiin. Kenelle tahansa vanhemmalle voi olla tiukka paikka, kun joku ulkopuolinen tulee neuvomaan, miten vanhempana kuuluu toimia.

Toisaalta kodin seinien sisäpuolelle on vaikea päästä. Kukaan ei soita ja pyydä kampanjan julistetta, jotta voisi kiinnittää sen oman kotinsa seinälle. Onpa kampanjajulisteita revitty rappukäytävän seiniltäkin. Syynä voi olla omaan vanhemmuuteen liittyvä ahdistus tai surulliset muistot lapsuudesta. Toivoisinkin, ettei kampanjaa pidettäisi tuomitsevana, vaan vanhempia ymmärtävänä ja inhimillisenä – sekä ennen kaikkea lasten hyvinvoinnista huolehtivana. Niinpä toivon, että kampanja nähdään myös kehotuksena antaa vanhemmille tukea riittävästi ja riittävän ajoissa.

Jokainen lapsi tarvitsee turvasataman

Elämme nyt monella tapaa yksilökeskeistä aikaa, jossa lapsiin ja nuoriin kohdistuu paljon paineita niin koulumaailmassa kuin kaveripiirissäkin. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ulkonäköpaineet ovat suuria. Lisäksi yhä nuorempana on tiedettävä, mitä elämältä haluaa. Osalla nuorista menee entistä paremmin, kun taas osalla tilanne on päinvastainen. Myös nuorten päihteiden käyttö on polarisoitunut.

Joulurauha ja lepo arjen keskellä on nyt erityisen tärkeää. Jokainen lapsi tarvitsee turvasataman. Annetaan siis lapselle tänäkin vuonna raitis joulu.

Lisätietoja
annalapselleraitisjoulu.fi

Marko Kailasmaa

Raittiuden Ystävät ry:n toiminnanjohtaja