fbpx

Mihin tulinkaan töihin?

Aloitin Suomen ASH:ssa tiedottajana tammikuussa. Ajattelin tietäväni melko hyvin, mitä täällä tehdään. Kerrotaan tupakan vaaroista, kannustetaan lopettamisessa ja ennaltaehkäistään tupakointia? Kyllä, noitakin – mutta vähänpä tiesin kokonaisuudesta, jos paljoa vieläkään. En aavistanut, että myös lapsityövoima ja ilmastonmuutos ovat asialistallamme, jopa tärkeimmästä päästä!

Tiesitkö sinä, että 5-14-vuotiaat lapset tekevät pitkää päivää tupakkaviljelmillä tupakkateollisuuden hyväksi? Itse en sitä tiennyt, tai oikeastaan en ollut edes ajatellut asiaa. Planin raportin mukaan esimerkiksi Malawin tupakkaviljelmillä työskentelee 78 000 lasta, 5-14-vuotiaita. Raportti on kymmenisen vuotta vanha, mutta viimekesäinen The Guardianin reportaasi kertoo lapsityövoiman rehottavan tupakan viljelyssä edelleen. Määrä on lehden mukaan jopa kasvamaan päin.

Planin haastattelemien lasten työpäivän pituus on keskimäärin 12 tuntia. Auringon paahteessa, nikotiinin imeytyessä kasvista kehoon, yksi ruokatauko. Olematon palkka, jota ei edes makseta täysimääräisenä, jos tavoitteet eivät täyty päivän aikana. Raportista kävi myös ilmi, että lapset altistuvat viljelyksillä väkivallalle ja seksuaaliselle ahdistelulle.

Miksi ihmeessä lapsuus pitää uhrata tupakan viljelylle?

Mikä ajaa lapset töihin viljelmille? Köyhyys on tietysti konkreettinen syy, mutta kyllä katseen voi kääntää teollisuuden suuntaan. The Guardianin mukaan yhtiöt sanovat tekevänsä kaikkensa lapsityövoiman käytön kitkemiseksi. Kovin hyvin eivät ole onnistuneet, jos viljelyksillä työskentelee yhtään lasta. Lehden haastattelema, tupakkaviljelmällä työskentelevä tyttö halusi sairaanhoitajaksi, mutta koulunkäyntiin ei ollut varaa. Hoitajana hänestä olisi ollut enemmän omalle yhteisölleen hyötyä ja itselleen iloa.

Tässä uudessa työssäni pääsen, tai joudun, puhumaan siis myös tupakan viljelyssä työskentelevien lasten puolesta. Ajatus kaikille lapsille, jotka viljelevät tupakkaa lähimarketeissamme myytäväksi.

Miten yksittäinen teollisuudenala saa pilata planeettaamme näin?

Toinen tärkeä asia on ympäristö. Tupakkateollisuuden ympäristöjalanjälki on yhden kokonaisen valtion verran! Ilmastonmuutoksesta puhutaan suu vaahdossa, kuten täytyykin, mutta tupakkateollisuuden osuutta ei paljon tuoda esille. WHO:n julkaisu tupakan tuotantoketjun ympäristöjalanjäljestä on hämmästyttänyt. Miten yksittäinen, vieläpä turha teollisuudenala saa pilata planeettaamme näin? Tästä aiheesta kerromme Maailman Ympäristöpäivän yhteydessä, sitä ennen ja sen jälkeen.

Toimisimmeko me täällä Suomessa tehokkaammin, jos omia metsiämme hakattaisiin urakalla pois tupakkaviljelmien tieltä? Ja kauniita järviämme hyödynnettäisiin ja saastutettaisiin tupakan vuoksi? Sitä samaa tehdään muualla. Planeetta on yhteinen, ja meidän täytyy tehdä jotakin, vaikka ongelmat eivät olisi nenän edessä. Suomen ASH haluaa tuoda tupakkateollisuuden jalanjäljen mukaan ympäristökeskusteluun.

Työnantajani ei kampanjoi tupakoitsijoita tai nikotiinituotteiden käyttäjiä vastaan. Sen sijaan järjestössämme tehdään hartiavoimin töitä, jotta tupakkateollisuus ei saisi koukkuunsa enää enempää ihmisiä. Kyse on teollisuudenalasta, joka pyörittää bisnestä terveyden, luonnon ja ihmisoikeuksien kustannuksella.

Näistä on helppo motivoitua!

Elina Ala-Heikkilä

Kirjoittaja on Suomen ASH ry:n tiedottaja.