fbpx

Vinkkejä nikotiinista irtautumiseen ja päätöksessä pysymiseen

 ”Olen yrittänyt lopettaa jo monta kertaa, mutta aina jossain kohtaa olen ratkennut taas käyttämään nikotiinia uudelleen. Onnistuuko tämä ikinä?”

Tupakoinnin tai nikotiinin käyttöä lopettavan mielessä pyörii monenlaista toiveikkuudesta ja innostuksesta epätoivoon ja turhautumiseen. Lopettaminen on mahdollista kaikille käyttöhistoriasta tai käytön määrästä riippumatta. Moni tarvitsee tähän kuitenkin useamman yrityksen. Vaikka lopettaminen ei juuri sillä kerralla onnistuisikaan, ei kannata lannistua. Jokainen yritys on harjoitusta sitä kertaa varten, kun lopettaminen onnistuu pysyvästi.

Ei kannata lannistua

Tuumasta toimeen – aloita valmistautumisella

Ennen lopettamista on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, miksi oikeastaan tupakoi tai käyttää nikotiinia. Käyttö aloitetaan usein nuorena kokeilujen kautta, mutta jatkamiseen vaikuttavat nikotiiniriippuvuuden lisäksi siitä koettu hyöty sekä tottumukset. Lopettamiseen valmistautuessa on tärkeää huomioida, minkälaisiin tilanteisiin tupakointi tai nikotiinin käyttö liittyy ja mitä hyötyä siitä kokee kyseisessä tilanteessa saavansa.  Lopettamisen jälkeen päätöksessä pysymistä helpottaa, kun löytää tilalle korvaavia keinoja käsitellä tilanteita. Itselleen on myös hyvä kirkastaa syyt, miksi haluaa päästä nikotiinikoukusta eroon.

Keskimäärin vieroitusoireet kestävät 3-4 viikkoa

Vieroitusoireet ovat aina yksilöllisiä, ja osa lopettajista selviää hyvin lievillä oireilla. Keskimäärin vieroitusoireet kestävät 3–4 viikkoa, voimakkaimmillaan ne ovat ensimmäisen viikon aikana. Tyypillisin vieroitusoire on nikotiininhimo, ja lopettamiseen valmistautuessaan kannattaakin miettiä myös käytännön apukeinoja niihin tilanteisiin, joissa nikotiinihimo saattaa iskeä. Pahin tuska menee onneksi yleensä muutamissa minuuteissa ohi. Haastavien tilanteiden ennakointi ja etukäteen niihin valmistautuminen helpottaa lopettamispäätöksessä pysymistä.  

Hyötyjen huomaamisesta saa energiaa

Varsinkin alkuvaiheessa heti lopettamisen jälkeen huomio on hyvä suunnata siitä saatuihin hyötyihin. Niitä ei tarvitse odotella pitkään: jo noin 20 minuuttia tupakoinnin jälkeen sydämen syke alkaa normalisoitua ja verenpaine laskea. Nikotiini ja häkä poistuvat elimistöstä ensimmäisten savuttomien päivien aikana.

Arjessa toimintakyvyn paranemisen huomaa

Lopettaja huomaa usein haju- ja makuaistinsa alkavan parantua muutamassa päivässä. Keuhkojen ja verenkiertoelinten toiminta sekä fyysinen suorituskyky kohentuvat vähitellen. Arjessa toimintakyvyn paranemisen huomaa, kun portaissa nouseminen ei enää hengästytä, uni virkistää enemmän ja jaksaminen paranee.

Lopettaminen on yksi asia, lopettamispäätöksessä pysyminen toinen

Lopettamispäätös kannattaa tehdä tietoisesti, ja ennen kaikkea se täytyy tehdä itse. Lopettaminen on yksi etappi, joka saavutetaan konkreettisesti. Lopettamispäätöksessä pysyminen taas vaatii alkuun monia yksittäisiä pieniä päätöksiä olla aloittamatta tupakointia tai nikotiinin käyttöä uudelleen. Vähitellen uusiin tapoihin ja tilanteisiin ilman tupakkaa tai nikotiinia tottuu, ja nikotiinittomuudesta tulee kiinteä osa arkea ja elämää.

Terveydenhuollon ammattilaisilta saa tukea

Yksin ei tarvitse jäädä

Terveydenhuollon ammattilaisilta ja vertaisilta saa konkreettista tukea ja käytännön vinkkejä. Läheisten tuki ja ymmärrys hankalina hetkinä on monelle korvaamattoman tärkeää. Toisilta saatu kannustus ylläpitää lopettajan toiveikkuutta ja uskoa onnistumiseen. Terveydenhuollon ammattilaisten tarjoamaa neuvontaa ja säännöllistä valmennusta tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön lopettamiseen saa Hengitysliiton Stumppi-palvelun maksuttomasta neuvontanumerosta 0800 148 484. Neuvontapalvelu on avoinna maanantaisin ja tiistaisin kello 10–18 sekä torstaisin kello 13–16.

Vertaistukea lopettamiseen saa Hengitysliiton verkkovertaisilloissa sekä Stumpin Facebook-ryhmässä. Lisää tietoa näistä tukimuodoista löytyy Hengitysliiton verkkosivuilta ja tapahtumakalenterista.

Jenni Tuomela

Erityisasiantuntija, Hengitysliitto