Tavoitteena savuton koulu – miten välttää sudenkuopat?

”Kyllä mä olen yrittänyt niille sanoa, mutta ei ne kuuntele”. Näin totesi eräs opettaja tuskastuneena tiedustellessani, onko hän puuttunut opiskelijoidensa tupakointiin.

Vaikka nuorten tupakointi onkin vähentynyt, näkyvät tupakat, nuuskat ja sähkösavukkeet silti jollakin tavalla useimpien oppilaitosten arjessa. Miksi nuorten nikotiinituotteiden käyttöön puuttuminen ja tupakoimattomuuden tukeminen koetaan oppilaitoksissa niin haastavaksi tehtäväksi? Miksi toisissa oppilaitoksissa onnistutaan puuttumaan tupakointiin ja nuuskan käyttöön ja toisissa taas ei? Uskallan väittää, että metsään mennään hyvin yksinkertaisissa asioissa.

Ensinnäkin, kaikkien koulun aikuisten on pidettävä asiaa tärkeänä ja työskenneltävä yhteisen tavoitteen eteen. Vuoden 2013 Kouluterveyskyselyssä neljäsosa ammattikoululaisista kertoi nähneensä henkilökuntaa tupakoimassa oppilaitoksen alueella päivittäin. Pahimmillaan opiskelijat ja opettajat ovat tupakkapaikalla yhdessä. Aikuisten esimerkin voimaa ei kannata aliarvioida – ja toki lakiakin olisi syytä noudattaa.

Toiseksi, nuoret tarvitsevat – ja toivovat – rajoja. Jos kysytään asiaa nuorilta, noin puolet toisella asteella opiskelevista on sitä mieltä, että oppilaitosten tupakointikieltoja ei valvota juuri lainkaan. Yli puolet pitää tupakointia oppilaitoksessa jopa sallittuna. Mitä vanhemmista oppilaista tai opiskelijoista on kyse, sitä vähemmän tupakointiin puututaan. Nuuskan käyttöön puuttuminen koetaan erityisen hankalaksi, sillä nuuska ei haise eikä näy välttämättä ulospäin. Haaste ei kuitenkaan ole pelkästään siinä, ettei käyttöä huomata. Kuten eräs opettaja totesi, ”on helpompaa katsoa nuuskan käyttöä läpi sormien kuin puuttua siihen”.

On helpompaa katsoa nuuskan käyttöä läpi sormien kuin puuttua siihen.

Kaikilla oppilaitoksilla ei ole yhteisesti sovittua linjausta siitä, miten hankaliin tapauksiin puututaan. Selkeät rajat ja kaikille yhteiset säännöt ovat kuitenkin ehdoton edellytys sille, että tupakointi ja nuuskan käyttö saadaan vähenemään.

Kolmanneksi, oppilaiden ja opiskelijoiden viihtyvyydestä on pidettävä huolta. Tosiasia on, että tupakointi sekä nuuskan ja sähkösavukkeiden käyttö on nuorille osa hauskanpitoa ja sosiaalisuutta. On uskallettava puhua myös tupakointiin liittyvistä, positiivisiksi koetuista seurauksista. Kaikki tuntevat sanonnan ”tupakkapaikalla on parhaat jutut”. Tunne porukan ulkopuolelle jäämisestä voi olla yksi syy siihen, että tupakoinnin kertaalleen lopettanut nuori alkaakin tupakoida uudelleen. Jos aidosti halutaan ehkäistä nuorten tupakointia, on ymmärrettävä tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön syitä. Mietittävä, miten tupakkapaikan hyvä tunnelma saadaan siirrettyä luokkahuoneisiin.

Neljänneksi, on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten asiasta puhutaan. Nuoret eivät kaipaa saarnausta tupakoinnin terveyshaitoista, vaan turvallisen tilan keskustelulle. Kysymys, jota pieni alakoululainen pohtii, ei ole ”Mitä haittaa tupakasta on?”, vaan ”Miksi tupakkaa ei kielletä lailla, kun se on niin vaarallista?”. Vaikka terveyshaitoistakin on totta kai tärkeää jutella – varsinkaan nuuskan ja sähkösavukkeiden kohdalla ne eivät kaikille ole itsestään selviä – on pelkkä haittojen näkökulma auttamatta liian kapea.

Olennaista on lähteä liikkeelle nuorten omasta kokemusmaailmasta: Mitä tupakointi tai tupakoimattomuus merkitsee juuri näille nuorille? Ja miksi heidän kaveripiirissään tupakoidaan, käytetään nuuskaa tai sähkösavukkeita? Opettaja, joka totesi, että nuoret eivät kuuntele, ei ehkä ollut itse ymmärtänyt kuunnella nuoria.

Kuva: Shutterstock