fbpx

Savuton Suomi on keuhkoahtaumataudin loppu

Jos tupakointi loppuisi, katoaisi lopulta myös keuhkoahtaumatauti, sanoo keuhkolääkäri Jere Reijula. Tupakoivia potilaitaan hän haluaa tsempata, ei syyllistää.

Jere Reijula on juuri valmistunut keuhkolääkäriksi, mutta kliinistä lääkärintyötä hän on ehtinyt tehdä kahdeksan vuotta.

”Suomessa käytännössä lähes jokainen keuhkoahtaumatauti johtuu tupakoinnista. Maailmanlaajuisestikin tupakointi aiheuttaa noin neljä viidestä tapauksesta”, Reijula kertoo.

Lähes jokainen keuhkoahtaumatauti johtuu tupakoinnista.

Reijula selvittää, että tupakassa on yli 7000 kemikaalia, joista noin 70 on ihmiselle syöpää aiheuttavia. Hengitettyinä nämä yhdisteet aiheuttavat keuhkoissa tulehdustilan. Sen seurauksena pienet hengitystiet muuttavat hiljalleen muotoaan, kun tulehdus tekee rakenteista paksumpia, kaventaa keuhkoputkia ja aiheuttaa ahtauman. Lisäksi hapettavat osat, eli keuhkorakkulat, rispaantuvat.

Oireet tuttuja tupakoijille

Keuhkoahtaumatauti – toiselta nimeltään COPD – voi olla pitkään oireeton.

”Tupakoiva ihminen on voinut tottua oireisiin. Ne ovat pitkälti samoja, mitä tupakasta aiheutuu muutenkin – esimerkiksi hengityskyvyn heikkenemistä, pitkäkestoista yskää ja limaneritystä. Kun tauti on pitemmällä, voi tulla astmakohtauksen kaltaisia oireita ja suorituskyvyn äkillistä laskua.”

Entä jos oireiden syyksi paljastuu keuhkoahtaumatauti?

Reijulan mukaan ennusteeseen vaikuttaa taudin vaikeusaste diagnosointihetkellä, mahdolliset muut sairaudet ja ihmisen genetiikka.

Jos tupakointi loppuu, suuria ongelmia ei välttämättä tule.

”Tärkein vaikuttava tekijä on, jatkuuko tupakointi. Jos jatkuu, ennuste voi olla lohduton.”

Tupakoinnin aiheuttamat rakenteelliset muutokset keuhkoissa ovat ainakin osittain pysyviä, joten myös COPD on koko loppuiän kumppani. Savuttomuus antaa Reijulan mukaan kuitenkin toivoa potilaalle:

”Jos tauti huomataan alkuvaiheessa ja tupakointi loppuu, suuria ongelmia ei välttämättä tule. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun tupakoivalla ilmenee oireita. Siinä vaiheessa on vielä paljon pelastettavissa.”

Tupakasta vieroitukseen panostettava

Uransa alkuvaiheessa Reijula ajatteli, että potilaat loukkaantuisivat, kun lääkäri ottaa tupakoinnin puheeksi. Kokemuksen karttuessa hän huomasi suhtautumisen olevan pikemminkin innostunutta ja tukea kaipaavaa.

”Valtaosa tupakoivista haluaa lopettaa ja lähes kaikki ovat sitä joskus yrittäneet. Lääkärin tehtävä ei ole syyllistää, vaan kannustaa lopettamaan ja kertoa, mitä tupakka aiheuttaa terveydelle.”

Reijulan mukaan tärkeintä on aina potilaan oman tahto lopettaa. Tulokset eivät kuitenkaan ole erityisen hyviä, jos lääkäri vain antaa reseptin vieroituslääkkeeseen ja jättää sitten potilaan oman onnensa nojaan.

Valtaosa tupakoivista haluaa lopettaa.

”Moni potilaistani on tupakoinut suurimman osa elämästään. Tarvitaan tsemppaamista, vertaistukea ja tukihoitoja. Varsinkin ensimmäinen savuton vuosi on haurasta aikaa.”

Reijula tarkentaa, että kaikille pitäisi olisi tarjolla vertaistukiryhmiä ja tupakkahoitajan tukea. Keuhkoahtaumatautipotilaille myös liikuntaryhmistä olisi apua.

”Peräänkuulutan resursseja, sillä tällä hetkellä niitä on monilla alueilla liian vähän. Lopulta rahalliset satsaukset toisivat moninkertaisia säästöjä esimerkiksi sairaspoissaolojen ja sairaalahoitopäivien vähentymisellä.”

Sähkösavukekin tuhoaa keuhkoja

Reijula ei suosittele tupakoinnin lopettamiseen sähkösavuketta, vaikka tutkimukset aluksi näyttivät jokseenkin lupaavilta vieroitustehon osalta. Ongelma näyttää olevan, että tupakointi jatkuu usein sähkösavukkeen käytön rinnalla.

Sitä paitsi sähkösavuke on itsessäänkin pahaksi keuhkoille.

Keuhkot on tehty ilman hengittämiseen.

”Solutasolla ja eläinkokeiden perusteella tiedetään, että sähkösavuketta käytettäessä keuhkoihin kertyy ihan samoja tulehdusprosesseja, kuin tupakoidessa. Jos sähkösavuketta käyttäisi yhtä pitkään kuin tupakkaa, olisi keuhkoahtamataudin riski todennäköisesti samankaltainen kuin tupakoijalla.”

Varmaa tieteellistä tietoa sähkösavukkeen pitkäaikaisvaikutuksista joudutaan Reijulan mukaan odottamaan, sillä sähkösavukkeet ovat olleet markkinoilla vasta reilun vuosikymmenen ajan.

”Keuhkot on tehty ilman hengittämiseksi. Ei nikotiinin, ei makeutusaineiden, eikä varsinkaan tupakansavun.”