fbpx

Hyviä tuloksia Tyksin tupakasta vieroitusryhmässä

Tyksin tupakasta vieroitusryhmiin osallistuneista 60 prosenttia on savuttomia vielä vuosi ryhmän loppumisen jälkeen. Vieroitushoitaja rohkaisee tupakoitsijoita hakemaan tukea lopettamiseen.

Tyksin tupakasta vieroitusyksikkö perustettiin vuonna 1998, jolloin se oli Suomessa ensimmäinen laatuaan. Tupakastavieroitushoitaja Päivi Grönroosin mukaan tuen tarve on edelleen suuri, koska pitkään tupakoineita on paljon. Tyksin yksikössä täytetään kalentereita nyt tammi-helmikuulle.

”Terveys on ykkösmotivaattori vieroitusryhmiin hakeutumiselle, joskus rahakin. Ajatuksena on, että tupakointi lopetetaan ryhmän käynnistyessä, jolloin ryhmän tuki kannattelee alusta alkaen”, Päivi Grönroos kertoo.

”Ryhmä kokoontuu kymmenisen kertaa. Tällä hetkellä vieroitutaan ensisijaisesti tupakasta. Nuuskan ja sähkösavukkeen käytön lisääntyminen alkanee näkyä enemmän vieroitusryhmissä vuosien kuluttua.”

Yksilöohjausta tarvitaan silloin, kun savuttomuutta vaativat hoidot alkavat pian. Taustalla saattaa olla esimerkiksi keuhko- tai suusairaus, leikkaukseen meno tai lapsettomuushoitoon pyrkiminen.

Päivi Grönroos painottaa, että muutoin tupakoitsijan pitää voida itse päättää, miten lopettaa, joko yksilö- tai ryhmäohjauksessa. Erityisesti nuoremmat ja iäkkäämmät suosivat enemmän yksilöohjausta. Vieroitusyksikön lisäksi tupakoinnin lopettamisen tukea saa myös esimerkiksi terveysasemien savuttomuushoitajilta, järjestöistä ja apteekeista.

Huomio odottaviin äiteihin

Päivi Grönroosin mukaan tupakoinnin lopettaminen tulisi ottaa puheeksi terveydenhuollossa yhä aktiivisemmin. Tulee tarjota apua, neuvoa ja kannustusta lopettamiseen. Tupakoitsija itse sitten päättää, haluaako apua. Äitiysneuvoloissa asiaan pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Hän viittaa odottavien äitien tupakointiin yleisesti koko Suomessa. Vuonna 2018 raskauden aikana oli tupakoinut 11 prosenttia synnyttäjistä, ensimmäisen raskauskolmanneksen jälkeen reilut viisi prosenttia. Varsinais-Suomessa luvut ovat samansuuntaiset.

”Tämä asia on retuperällä lähes koko maassa. Edelleenkään kaikki odottavat vanhemmat eivät tiedä, miten haitallista tupakointi on sikiölle. Jotkut jopa ajattelevat edelleen, että pieni lapsi on helpompi synnyttää. Vanhemmille pitää kertoa totuus.”

”Myös nuorten nikotiinittomuuteen tulisi panostaa entistä aktiivisemmin”, Grönroos muistuttaa.

Hänen mukaansa tupakoinnin haitoista tiedetään nyt kokonaisvaltaisemmin kuin vieroitusyksikön perustamisvaiheessa 1990-luvun lopulla. Aiemmin puhuttiin lähinnä tupakan vaikutuksista keuhkoihin. Nyt keskustellaan paljon esimerkiksi myös siitä, että tupakka heikentää joidenkin hoitojen ja lääkkeiden tehoa, ja leikkausten onnistumista sekä toipumista leikkauksista.

Katso Päivi Grönroosin vinkit tupakoinnin lopettamiseen Tyks tehostaa savuttomuuttaan -tiedotteestamme.

Tyks tehostaa savuttomuuttaan

Lue Tyksin keuhkosairauksien vastuualueen ylilääkärin haastattelu ja vieroitushoitajan vinkit tupakoinnin lopettamiseen tiedotteestamme.