fbpx

Tyks tehostaa savuttomuuttaan

Turun yliopistollinen keskussairaala haluaa saada tupakoinnin ja nuuskan käytön loppumaan sairaala-alueella. Sairaala päivittää sekä henkilökuntaa että potilaita koskevan Savuton sairaala -mallin 20. marraskuuta. Henkilökunnan savuttomuus on tärkeä esimerkki myös potilaille ja vierailijoille.

Tyksin keuhkosairauksien vastuualueen ylilääkäri, dos. Maritta Kilpeläinen kertoo, että savuttomuustyö on yleisesti Turun seudulla hyvällä tasolla. Terveyskeskusten savuttomuushoitajien verkosto on hyvä, ja vieroitushoitoon on panostettu. Sairaalatasolla asiaan halutaan nyt kuitenkin puuttua aiempaa tehokkaammin. Sairaalan alueelta esimerkiksi poistetaan tupakointipaikat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Savuton sairaala esitellään 20. marraskuuta. Esimiehet ohjeistettiin uuteen malliin lokakuussa.

”Tyksissä johdon tuki on arvioitu savuttomuuden osalta heikommaksi kuin monissa muissa sairaanhoitopiireissä, ja se on ehkä ollut yksi haaste. Haluamme nyt terävöittää savuton sairaala -ajatusta. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että henkilöstö ei voi enää tupakoida työaikana sairaala-alueella”, Maritta Kilpeläinen kertoo ja viittaa työaikalainsäädäntöön.

Hän muistuttaa, että henkilökunnan savuttomuus on hyvä malli myös potilaille ja vierailijoille. Työnantaja tukee henkilöstöä esimerkiksi tarjoamalla tupakasta vieroituslääkkeet. Tyksissä tartutaan ensisijaisesti tupakointiin, mutta myös nuuskan käyttöön on tarkoitus puuttua. Myös potilaita kannustetaan savuttomuuteen muun muassa savuttomana ja nikotiinittomana hoitoon -mallilla.

Vuosittain 300 keuhkosyöpädiagnoosia

Maritta Kilpeläinen arvioi, että tupakoinnin väheneminen saattaa jo näkyä nuoria koskettavilla hoitoaloilla, kuten synnytyksissä. Keuhkosairauksien vastaanotoilla yleistyvä savuttomuus ei kuitenkaan vielä näy.

”Tyksissä todetaan 300 uutta keuhkosyöpätapausta vuodessa. Keuhkosyövän ennuste on huono uusista lääkkeistä huolimatta. Osastohoidossa on jatkuvasti monia potilaita keuhkoahtaumataudin pahenemisvaiheen takia. Valtakunnallisesti tilannetta voitaisiin pyrkiä parantamaan esimerkiksi panostamalla keuhkolääkäreiden koulutukseen, koska keuhkolääkäreistä on pula. Monet keuhkosairaudet, kuten astma ja keuhkoahtauma ovat kansantauteja, joten toimivat hoitoketjut perusterveydenhoidosta erikoissairaanhoitoon ovat tärkeitä.”

”Avoterveydenhuollossa on tärkeää kiinnittää huomiota tupakointiin ja siitä johtuviin sairauksiin. Keuhkosairauksien lähetteet lisääntyivät Tyksissä yli neljänneksen vuonna 2019 verrattuna vuoteen 2018. Toki kaikki keuhkosairaudet eivät johdu tupakasta.”

Nuuskan yleistyminen huolestuttaa

Kilpeläinen on huolissaan nuuskan käytön yleistymisestä. Valtakunnallinen trendi näkyy selvästi myös keuhkosairauksien poliklinikalla potilaiden taustatietokyselyissä. Kilpeläinen painottaa, että nuuska ei ole vain hammaslääkäreiden asia, vaan yleinen riskitekijä muidenkin nikotiinituotteiden käytölle.

”Nuuska aiheuttaa voimakasta riippuvuutta. Tutkimusten mukaan sen käyttö johtaa usein myös tupakointiin. Lisäksi nuuskan ja savukkeiden yhteiskäyttö on yleistä.”

Hän huomauttaa, että kun tupakointi vähenee, tupakkateollisuus tuo tarjolle uusia tuotteita, kuten nuuskan tai sähkösavukkeet. Tähän saakka Tyksissä on ollut yksittäisiä tapauksia sähkösavukkeiden aiheuttamien keuhkovaurioiden vuoksi.

”Tupakkateollisuuden tukemat tutkimukset ovat usein puolueellisia. Siinä mielessä tupakan vastainen työ on vaikea ala.”

Tupakasta eroon – vieroitushoitajan vinkit

Vieroitushoitaja Päivi Grönroos Tyksin keuhkopoliklinikalta kertoo, että Tyksin tupakasta vieroitusryhmiin osallistuneista 60 prosenttia on vuosi ryhmän loppumisen jälkeen edelleen tupakoimatta.

Hän kehottaa tupakoijia ottamaan seuraavat askeleet tupakoinnin lopettamiseksi:

1. Mieti, mitä hyvää sinussa tapahtuu, kun lopetat tupakoinnin.
2. Ota yhteyttä omaan terveydenhuoltoosi ja pyydä apua. Saatat saada vinkin, jota et ole tullut ajatelleeksi.
3. Jos haluat mukaan vieroitusryhmään, ota asia puheeksi asioidessasi terveydenhuollossa.

Vieroitushoitaja Päivi Grönroos kertoo Tyksin vieroitushoitotoiminnasta verkkosivuillamme.

Hyviä tuloksia vieroitusryhmässä

Lue Tyksin tupakastavieroitushoitajan haastattelu tupakoinnin lopettamisesta ja vieroitusryhmien toiminnasta.