Tupakka pahentaa nälänhätää
Uutinen
|
Useiden tupakanviljelijämaiden asukkaat kärsivät aliravitsemuksesta. Jos näissä maissa viljeltäisiin ruokakasveja tupakan sijaan, saataisiin ruokittua yli kymmenen miljoonaa ihmistä. Maailman ruokapäivää vietetään 16. lokakuuta.
Suomen YK-liiton mukaan yli 800 miljoonaa ihmistä elää nälkäisenä ympäri maailmaa. Esimerkiksi Malawissa, Tansaniassa ja Zimbabwessa väestöstä 26 – 45 prosenttia oli aliravittuja vuonna 2015. Nämä maailman johtavat tupakan viljelijämaat ovat myös maailman köyhimpiä. Kuitenkin ne käyttävät tupakan viljelyyn noin 99 000–148 000 hehtaaria viljelysmaata vuodessa.
”Tupakan sijaan vähäisiä luonnonvaroja voitaisiin käyttää esimerkiksi perunan, tomaatin, maissin tai vehnän viljelyyn. Nämä ovat mahdollisia vaihtoehtoja monissa tupakkaa viljelevissä maissa, ja näiden satojen tuotto on usein myös selvästi tupakkaa parempi”, Maailman terveysjärjestö WHO:n tupakan ympäristövaikutuksiin liittyvässä raportissa todetaan.
WHO:n mukaan esimerkiksi Zimbabwessa hehtaari maata voisi tuottaa 19 kertaa enemmän perunaa kuin nyt viljelty 1 – 1,2 tonnia tupakkaa. Kiinassa puolestaan tomaattisato on 25 kertaa suurempi kuin tupakan sato. Yhden tupakkatonnin viljelyyn tarvitaan vettä viisi kertaa enemmän kuin tomaattien kasvattamiseen.
Kun tupakan tuotanto kasvaa, myös siihen käytetyn viljelysmaan määrä ja veden kulutus kasvaa. Muut viljelykasvit joutuvat kilpailemaan samoista resursseista, mikä johtaa näissä maissa puutteelliseen ruokaturvaan.
Tupakka köyhdyttää maaperän ja viljelijänsä
Tupakka on vaativa viljelykasvi, ja sen viljely köyhdyttää maaperää niin, ettei siinä enää muutaman vuoden kuluttua pysty viljelemään mitään. Uusien tupakkaviljelmien tieltä kaadetaan metsiä, ja puuta käytetään myös tupakan kuivatukseen.
”Kun puu käytetään tupakan kuivatukseen, sitä ei ole ruuan keittämiseen. Polttopuun vähetessä siitä tulee myös arvokasta kauppatavaraa ja sen hinnannousu merkitsee, etteivät köyhät perheet voi syödä keitettyä ruokaa. Sairastumisvaara lisääntyy”, Suomen ASH:n toiminnanjohtaja Mervi Hara muistutti naistenpäivän blogissaan maaliskuussa.
Koska tupakka on vaativa viljelykasvi, tupakan viljelijöillä on usein vaikeuksia saada riittävää elantoa, eikä heillä ole mahdollisuuksia palkata työntekijöitä. Tämä puolestaan johtaa lapsityövoiman käyttöön viljelmillä. Arvioiden mukaan Malawissa 30 prosenttia tupakkatilojen työvoimasta onkin lapsia.
”Tupakkaviljelijöitä pitäisi tukea siirtymävaiheessa tavoilla, joilla rohkaistaan ja autetaan siirtymään vaihtoehtoisiin viljelykasveihin tai toimintaan. Erityisesti olisi autettava viljelijöitä, joilla on vähäinen ammattitaito ja heitä, jotka ovat sidoksissa tupakkateollisuuteen viljelysopimuksin”, WHO kehottaa raportissaan.
Lähteet
Unfairtobacco (2016): Poor hungry addicted to tobacco
Mervi Haran blogi (5.3.2020): Ei kukkia, ei puheita
Suomen YK-liitto: Maailman ruokapäivä
WHO: Tupakointi. Arvio tupakan koko tuotantoketjun globaalista ympäristöjalanjäljestä ja toimintalinjaukset sen pienentämiseksi (pdf)
Tupakka ja ihmisoikeudet
Tupakan viljelyssä työntekijöiden terveys ja turvallisuus ovat uhattuina.
Lue lisää: Ihmisoikeudet