Tupakka heikentää elintarviketurvaa ja kuluttaa vesivaroja

Maailman ruokapäivää vietetään 16.10. Tänä vuonna teemapäivä painottaa veden tärkeyttä ja sen yhteyttä ruoantuotantoon. Tupakka vie viljelysmaata ruoantuotannolta ja kuluttaa myös valtavia määriä vettä.

WHO:n mukaan akuutista heikosta elintarviketurvasta kärsii tällä hetkellä 349 miljoonaa ihmistä ja 79 valtiota. Samaan aikaan tupakkaa viljellään yli 124 maassa yhteensä 3,2 miljoonalla hehtaarilla hedelmällistä maata, jolla voisi viljellä ruokaa. Ruokakasvien viljely tupakan sijasta parantaisi elintarviketurvaa ja tupakanviljelijöiden toimeentuloa. Valtioiden tulisikin tukea tupakanviljelijöitä vaihtoehtoisiin viljelykasveihin siirtymisessä. Esimerkiksi Keniassa 330 tupakanviljelijää 400:sta onnistui siirtymään rautapitoisten papujen viljelyyn. Entiset tupakanviljelijät ovat raportoineet paremmasta terveydestä, koulutuksesta, lisääntyneistä ansioista ja lastensa mahdollisuudesta koulutukseen. Lue lisää

Myös esimerkiksi Bulgariassa suuri joukko maanviljelijöitä on siirtynyt tupakan viljelystä menestyksekkäästi pähkinöiden, marjojen tai karjankasvatukseen. Siirtymästä lähtien tupakan rooli Bulgarian maataloustuotannossa on nyt marginaalinen.

Video tupakasta ja elintarviketurvasta

Tupakkateollisuus kuluttaa 22 miljardia tonnia vettä vuosittain

Maailman ruokapäivän 16.10.2023 teemana on ”Vesi on elämää, vesi on ruokaa”.

Vesi on perusta ruoantuotannolle, mutta vain 2,5 prosenttia vedestä on juomakäyttöön, maatalouteen ja useimpiin teollisiin käyttötarkoituksiin sopivaa. Maatalouden osuus maailman makean veden käytöstä on 72 prosenttia, mutta vesi ei ole loputon luonnonvara.

Maailman vesivarat ovat uhattuina muun muassa nopean väestönkasvun ja ilmastonmuutoksen vuoksi. Makean veden resurssit henkilöä kohden ovatkin vähentyneet 20 prosenttia viime vuosikymmeninä, ja veden laatu sekä saatavuus heikkenevät nopeasti. Tällä hetkellä 2,4 miljardia ihmistä elää vesipulasta kärsivissä maissa.

Tupakka on uhka elintarviketurvalle myös veden kulutuksen ja saastumisen takia. Tupakanviljely vaatii runsaasti torjunta-aineiden ja lannoitteiden käyttöä. Nämä kemikaalit päätyvät vesistöihin ja saastuttavat järviä, jokia ja juomavettä. WHO:n mukaan tupakkateollisuus myös kuluttaa vuosittain 22 miljardia tonnia vettä, mikä vastaa 15 miljoonaa olympiakokoista uima-allasta.

Lähteet
FAO: World Food Day 2023
WHO: World No Tobacco Day 2023. Grow food, not tobacco. (pdf)
WHO (23.3.2022): Say no to tobacco farming
WHO (2022): Tobacco: Poisoning our planet (pdf)