fbpx

Nuuska ja nuoret

(Sivu on koottu yhteistyössä Järjestöjen nikotiiniton Suomi -verkoston kanssa.)

Nuuska on terveydelle haitallinen tuote, joka voi aiheuttaa vahvan riippuvuuden. Suomessa nuorten nuuskaaminen on lisääntynyt selvästi 2000-luvulla, vaikka tupakkatuotteiden kokonaiskäyttö on vähentynyt tupakoinnin vähenemisen myötä.

Päivittäinen nuuskaaminen on nuorten keskuudessa yleisintä ammattiin opiskelevilla pojilla, joista nuuskaa käytti päivittäin 16 prosenttia vuonna 2021. Lukiolaispojista viisi prosenttia ja 8.–9.-luokkalaisista pojista kuusi prosenttia nuuskasi vuonna 2021.

Tyttöjen päivittäinen nuuskaaminen on harvinaisempaa. Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevista tytöistä nuuskaa käyttää 7 prosenttia, kun lukiossa vastaava luku on yksi prosentti ja 8.–9.-luokkalaisilla kaksi prosenttia.

Nuuskamarkkinoilla on viime vuosina tapahtunut merkittäviä muutoksia. Markkinoille on tullut tuotteita, jotka voivat sisältää moninkertaisen määrän nikotiinia savukkeisiin verrattuna. Nuuskaajan yhdellä kertaa saama nikotiiniannos onkin keskimäärin suurempi yhteen savukkeeseen verrattuna. Nuuskaa käytetään nykyisin pääasiassa annospusseissa. Laajempia kohderyhmiä on tavoiteltu tuomalla markkinoille ns. valkoista nuuskaa, jossa annospussit ovat puhtaan valkoisia, pienemmät annos- ja rasiakoot sekä erilaisia makuvaihtoehtoja.

Erityisasiantuntija Hanna Ollilan haastattelu

Miten nuuska vaikuttaa terveyteen?

  • Nikotiini aiheuttaa voimakkaan riippuvuuden.
  • Nikotiini muuttaa aivojen toimintaa ja haittaa niiden kehittymistä.
  • Nuuskan käyttö näkyy suun terveydessä. Tavallisin nuuskan aiheuttama terveyshaitta on suun limakalvovaurio.
  • Säännöllisesti nuuskaavan ienrajat vetäytyvät ja hampaiden kiinnityskudokset löystyvät. Myös hampaat värjäytyvät ja kuluvat helposti.
  • Nuuskaaminen muun muassa nopeuttaa pulssia ja kohottaa verenpainetta. Se on haitallista sydämelle ja valtimoverisuonille.
  • Pitkäaikainen nuuskan käyttö voi lisätä riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen ja tiettyihin syöpiin.

Mitä voimme tehdä?

Aikuisten velvollisuus on suojella nuorten terveyttä. 

Säätely
  • Markkinointikiellon tulee koskea kaikkia uusia tupakka- ja nikotiinituotteita sekä myös digitaalista ja sosiaalista mediaa.
  • Tunnusomaiset maut ja tuoksut tulee kieltää kaikissa tupakka- ja nikotiinituotteissa.
Saatavuus
  • Nuuskan maahantuontirajaa tulee laskea nykyisestä yhdestä kilosta.
  • Nuuskan laittomaan maahantuontiin ja välitykseen tulee puuttua nykyistä määrätietoisemmin.
Puheeksiotto ja käytön lopettamisen tuki
  • Aikuisten tulee ottaa nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö puheeksi. Rohkaista nuorta pohtimaan omia valintojaan ja tukea nuorta lopettamisessa.
  • Nuoria tulee kannustaa pysymään erossa nikotiinituotteista. Harva aloittaa tupakointia tai nuuskan käyttöä aikuisena.
  • Aikuisten selkeä kielteinen asenne nuorten tupakointiin ja nuuskaamiseen on tärkeä, vaikka itse käyttäisikin tupakka- ja nikotiinituotteita.
Elinympäristöt
  • Oppilaitosten, nuorisotyön, urheiluseurojen sekä muiden vapaa-ajan ja varuskuntien ympäristöjen tulee olla nikotiinittomia.
  • Työpaikkojen tulee tarjota savuton ja nikotiiniton työympäristö ja tukea tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön lopettamista terveyden ja työkyvyn vahvistamiseksi.
  • Työpaikkojen tulee sitoutua toimimaan opiskelijoille nikotiinittomina työssäoppimispaikkoina.
Fressis.fin Kysy asiantuntijalta -palvelussa vastataan nuorten kysymyksiin terveysaiheista.

Katso, millaiset asiat huolestuttavat nuoria nuuskassa.

Mistä apua saa?

Nuoret:

  • oppilashuolto, kouluterveydenhoitaja, koululääkäri
  • Buenotalk.fi: jutellaan päihteistä, hyvinvoinnista ja pelataan minivisoja
  • Erovirasto-mobiilisovellus nuuskan käytön lopettamiseen
  • Fressis.fi: tietoa nuuskasta ja nuuskan käytön lopettamisesta sekä kysy asiantuntijalta -palvelu

Aikuiset:

Lisää tietoa

Ehkäisevä päihdetyö EHYT: Nuuska
Ehkäisevä päihdetyö EHYT (2018): Nuuska ja nuoret (pdf)
Filha: Nuuskaamisen lopettajalle
FressisEdu: Nikotiiniton amis -toimintamalli
FressisEdu: Nuuskan käytön puheeksi ottaminen nuoren kanssa
FressisEdu: Nuuskaton urheilu -toimintamalli
Opetushallitus, Suomen Syöpäyhdistys, e2 Tutkimus (2019): Savupilvi portin yllä (pdf)
Suomen ASH (Asiantuntijan ääni 2.3.2021): Nuuskan salakuljetukselle stoppi
Suomen ASH: Nuuska
Suomen Syöpäyhdistys (2019): Nuuska nuorten urheilijoiden arjessa (pdf)
Tampereen yliopisto: Use and Determinants of Various Types of Tobacco Products: Study Among Finnish and Sudanese Adolescents and Young Adults El-Amin, Salma (2021)
THL (Tutkimuksesta tiiviisti 11/2021): Nuuska Suomessa ja muissa Pohjoismaissa (pdf)