WHO:n Maailman tupakattoman päivän palkinto suomalaisen terveysjärjestön johtajalle
Maailman terveysjärjestö WHO palkitsee Suomen ASH ry:n toiminnanjohtajan Mervi Haran Maailman tupakattoman päivän palkinnolla. Se annetaan vuosittain yksilöille tai organisaatioille merkittävistä saavutuksista tupakoinnin torjunnassa.
Maailman tupakatonta päivää vietetään 31.5. Päivän teema on tänä vuonna lasten suojeleminen tupakkateollisuuden toimilta − Protecting children from tobacco industry interference.
WHO muistuttaa, että maailmanlaajuisesti lapset käyttävät sähkötupakkaa aikuisia enemmän ja arviolta 37 miljoonaa 13–15-vuotiasta käyttää tupakkaa. Suomessa THL:n mukaan 14–20-vuotiaiden sähkösavukkeiden käyttö on kaksinkertaistunut vuodesta 2021 vuoteen 2023.
WHO:n mukaan palkitut ovat antaneet merkittävän panoksen WHO:n tupakkapuitesopimuksen ja sen ohjeisiin sisältyvien poliittisten toimenpiteiden edistämiseen, erityisesti Maailman tupakattoman päivän teemaan liittyen.
”Maailman tupakattoman päivän teema ei voisi olla ajankohtaisempi. Tupakkayhtiöt käyttävät markkinointiin miljardeja dollareita vuosittain ja kohdentavat markkinointia alaikäisille esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, suoratoistopalveluissa ja musiikkivideoissa. On aikuisten vastuulla suojella lapsia nikotiiniriippuvuudelta. Tarvitsemme yhä vaikuttavampia keinoja ja sääntelyä”, Suomen ASH:n toiminnanjohtaja Mervi Hara sanoo.
Maailman tupakattoman päivän palkinnot jaetaan 27.5. Kööpenhaminassa.
Muut palkitut WHO Euroopan alueelta:
- Professor Charlotta Pisinger, University of Southern Denmark, Denmark
- Dr Francisco Rodríguez Lozano, Chair of the Board, Cancer Patients Europe Association, Spain
- Ms Helen Stjerna, Secretary General, A Non Smoking Generation (NGO), Sweden
- NGO A Non Smoking Generation, Sweden
- Ministry of Health, Ukraine
- Lviv Oblast Center for Disease Control and Prevention of the Ministry of Health, Ukraine
- Dr Raouf Alebshehy, Tobacco Control Research Group, University of Bath, United Kingdom and Northern Ireland