Ranskassa kielletään nikotiinipussien myynti – Espanja rajoittaa tiukasti nikotiinipitoisuutta
Ranskassa nikotiinipussien myyntikielto tulee voimaan maaliskuussa 2026. Kiellon taustalla on huoli nuorten nikotiiniriippuvuudesta, myrkytyksistä ja tuotteiden markkinoinnista sosiaalisessa mediassa, kertoo Dagens Nyheter.
Makuaineiden ja somessa tapahtuvan aggressiivisen markkinoinnin ansiosta ”pussit” on selvästi suunnattu teini-ikäisille. Ne ovat lisäksi vanhemmille käytännössä huomaamattomia, todetaan myös Radion Francen artikkelissa.
“Ei ole mitään syytä markkinoida tämänkaltaisia tuotteita, joiden ainoa tarkoitus on tehdä nuorista riippuvaisia”, sanoo ranskalaisen CNCT-järjestön johtaja, keuhkolääkäri Yves Martinet.
Dagens Nyheterin mukaan Ranskassa ja maissa, joissa ei ole samanlaista perinnettä nuuskan käytölle kuin Ruotsissa, nikotiinipussien katsotaan houkuttelevan uusia sukupolvia nikotiiniriippuvuuteen, vaikka tupakointi on laskussa.
Perinteinen ruskea nuuska on ollut kielletty EU:ssa 1990-luvulta alkaen, mutta Ruotsi sai siihen poikkeusluvan.
Espanja seuraa Ranskaa – Ruotsi protestoi kieltoja vastaan
Koska monet suuret EU-maat kieltävät jo nikotiinipussit, kasvaa todennäköisyys myös siihen, että komissio ehdottaa nikotiinipusseille yleistä EU:n laajuista kieltoa – joka koskisi myös Ruotsia.
Ranskan hallitus ilmoitti nikotiinipussikiellosta EU:lle helmikuussa. Samalla myös Espanja kertoi aikovansa käytännössä kieltää nikotiinipussit rajaamalla nikotiinipitoisuuden alle 1 mg:aan annoksessa.
Ruotsi protestoi sekä Ranskan että Espanjan suunnitelmia vastaan EU:ssa keväällä. Useat maat (Italia, Romania, Kreikka, Unkari, Slovakia, Tšekki ja Kroatia) yhtyivät Ruotsin protestiin, mutta komissio ei puuttunut Ranskan ja Espanjan suunnitelmiin. Protestit eivät siis tuottaneet tulosta.
Nikotiinipussit on jo kielletty Belgiassa, Liettuassa, ja Hollannissa. Tanska ja Latvia ovat asettaneet tiukat nikotiinirajat (Tanska max. 9 mg/annos, Latvia max. 4 mg/annos).
Nikotiinipusseille ei toistaiseksi ole EU-tason sääntelyä, mutta komissio valmistelee parhaillaan uusia tupakka- ja nikotiinituotteita koskevia sääntöjä, joihin se todennäköisesti sisällytetään.
Lähteet:
Dagens Nyheter (9.9.2025): Land efter land förbjuder vitt snus – Sveriges regering kämpar förgäves
Radio France (6.9.2025): Les ”pouches”, ces sachets de nicotine dont les jeunes raffolent, vont bientôt être interdits