Nikotiiniriippuvuus on nuuskarallin polttoaine – vieroitusapua tarvitaan

Suomen ASH:n puheenjohtajan Pekka Puskan mukaan Haaparannan nuuskaralli on merkki siitä, että nikotiiniriippuvuus on merkittävä ongelma. Vieroituksen tukea tarvitaan lisää, jotta nuuskan käyttö saadaan vähenemään.

Ruotsin puolella sijaitsevassa Haaparannassa myytävä nuuska on suunnattu Suomen markkinoille. Rajaliikenteen ollessa poikki koronavirustilanteen vuoksi, myös nuuskan myynti laski, Suomen ASH kertoi tiedotteessaan.

”Haaparannan nuuskaralli on merkki nikotiiniriippuvuuden aiheuttamista ongelmista, mikä häiritsee myös koronan torjuntaa rajalla”, toteaa Suomen ASH:n puheenjohtaja, professori Pekka Puska.

Puskan mukaan nuuskan myynnin laillistaminen Suomessa EU:n poikkeusluvalla ei ole ratkaisu, vaan lisäsi olennaisesti käyttöä ja ongelmia. Parempi lääke nuuskarallin hillitsemiseksi olisi nikotiiniriippuvuuden hoito.

”Tilanne Haaparannassa osoittaa, että monella tavalla haitallisten nikotiinituotteiden torjuntaa tulee vahvistaa. Apua päästä eroon nikotiiniriippuvuudesta on lisättävä.”

Ruotsin poikkeuslupa nuuskan myyntiin kumottava

Pekka Puska kiittää Heidi Hautalaa kirjallisesta kysymyksestä Euroopan komissiolle.

”On hienoa, että Hautala korostaa Ruotsin vastuuta asiassa ja tuo esille, ettei Ruotsi ole täyttänyt nuuskan valmistukseen ja myyntiin liittyvän poikkeusluvan kriteerejä.”