Heidi Hautalalta kirjallinen kysymys nuuskasta

”Ruotsi ei täytä poikkeusluvan ehtoja ja suuntaa vahvan nuuskan myyntiä suomalaisnuorille.”

Vihreiden europarlamentaarikko Heidi Hautala jättI Euroopan komissiolle kirjallisen kysymyksen Ruotsin poikkeusluvasta valmistaa ja myydä nuuskaa. Hautala painottaa, että Ruotsi ei ole pystynyt täyttämään nuuskan valmistukseen ja myyntiin liittyvän poikkeusluvan kriteerejä.

Hautala on huolissaan nuuskan käytön yleistymisestä Suomessa ja kertoo olevansa valmis ajamaan nuuskakieltoa Euroopan unionissa. Kirjallisella kysymyksellä hän haluaa varmistaa, että nuuskan vuotaminen Suomeen tulee myös EU-komission tietoon ja käsiteltäväksi.

”Ruotsin poikkeuslupa oli kaikin puolin erikoinen päätös, josta on seurannut paljon harmia. Nyt se näkyy häikäilemättömänä toimintana Pohjanlahden alueella. Ruotsin Haaparannan nuuskakauppojen tuotteet on suunnattu Suomen markkinoille. Ylen haastatteluun vastanneiden nuuskakauppiaiden arvion mukaan nuuskanmyynti on laskenut jopa 95 prosenttia, kun rajaliikenne on ollut poikki koronavarotoimien takia. Ruotsin poikkeuslupa ei käytännössä pidä. Suomen markkinoille valmistettava vahva nuuska, jota ruotsalaiset eivät itse käytä, on asiasta selvä osoitus”, Heidi Hautala toteaa.

Nuuskan taustalla on voimakas tupakkateollisuus. Siksi Hautala haluaa myös peräänkuuluttaa komission ja teollisuuden välisten keskustelujen läpinäkyvyyttä:

”Heti, kun nuuska-asia otetaan esille, Swedish Match älähtää. Taustalla ovat suuret yhtiöt ja tupakkateollisuuden voima! Alan mielestä nuuska on vähemmän haitallinen tuote. Nikotiini aiheuttaa kuitenkin voimakkaan riippuvuuden.”

Hautala ei näe, että Suomi voisi merkittävästi estää nuuskan yleistymistä. Mahdollisina keinoina voisivat lähinnä olla rajavalvonnan tehostaminen ja valistustyö. ”Suomi ei ole ongelman aiheuttaja ja juurisyy, vaan Ruotsilla on vastuu tässä asiassa. Aiheeseen pitää nyt puuttua EU-tasolla.”

Terveysjärjestöt huolissaan yleistyvästä nuuskan käytöstä

Myös useat terveysjärjestöt ovat huolissaan nuuskan käytön lisääntymisestä erityisesti nuorten keskuudessa. EHYT ry, Filha ry, Hengitysliitto ry, Suomen ASH ry, Suomen Syöpäyhdistys ry ja Sydänliitto ry vetosivat  tiedotteessaan poliittisin päättäjiin nuuskan yleistymisen hillitsemiseksi. Järjestöjen mukaan nuuskasta on tullut nuorille trendituote, jota he eivät osaa pitää haitallisena.

Yleisintä nuuskan käyttö on ammatillisten oppilaitosten miesopiskelijoilla. Heistä 20 prosenttia käytti nuuskaa päivittäin vuonna 2019. Nuuskan suosion kasvu näkyy myös muissa ryhmissä.

”Pojat käyttävät edelleen nuuskaa enemmän kuin tytöt, ja erityisesti se näkyy ammatillisessa oppilaitoksissa opiskelevien nuorten keskuudessa. Silti siellä myös tyttöjen nuuskaan käyttö on selvästi lisääntynyt, ja teollisuus lietsoo tyttöjen ja naisten nuuskan käyttöä heihin vetoavalla markkinoinnilla”, toiminnanjohtaja Mervi Hara Suomen ASH:stä toteaa.

”Ruotsin poikkeusluvan kumoaminen olisi tietenkin paras ratkaisu. Toivomme, että komissio ottaa asian tosissaan”, Mervi Hara sanoo.

Heidi Hautalan kuva (c) Manu Rantanen.