Juul-sähkösavuketta ei käytetä tupakoinnin lopettamiseen

Yhdysvalloissa Juul on erityisesti nuorten suosiossa oleva sähkösavuke, vaikka sitä markkinoidaan vaihtoehtona aikuisille tupakoijille. Utahin yliopiston tutkimuksessa analysoidun Twitter-aineiston perusteella Juulia ei kuitenkaan käytetä tupakoinnin lopettamiseen.

Tutkimuksessa kerättiin heinäkuun 2018 ja elokuun 2019 väliseltä ajanjaksolta kaikkiaan 28 590 twiittiä, joissa oli Juuliin liittyviä avainsanoja, kuten ”juul”, ”vaping pod” ja ”pod mod”.  Kun uudelleentwiittaukset poistettiin, jäljelle jäi 11 556 twiitin otos.

Tutkijat merkitsivät manuaalisesti 4000 twittiä, joissa oli Juulin käyttöön liittyviä teemoja ja mielipiteitä. Tutkimuksessa käytettiin lisäksi kolmea koneoppimisen algoritmia, jotka luokittelivat positiivisia ja negatiivisia näkemyksiä Juulista sekä alaikäisten mainintoja.

Merkityistä twiiteistä lähes 80 prosenttia sisälsi erityisiä mainintoja Juulista. Ainoastaan noin yhdessä prosentissa mainittiin Juulin käyttö tupakoinnin lopettamisen tukena. Noin seitsemässä prosentissa mainittiin Juulin mahdolliset vaikutukset terveyteen.

Sähkösavukkeen käyttö yleistä yhdysvaltalaisilla nuorilla

Tutkimusraportin mukaan tulos ei tue väitettä siitä, että Juul parantaisi tupakoivien elämää korvaamalla savukkeet.

”Oletin, että harvoissa twiiteissä mainittaisiin tupakoinnin lopettaminen, mutta en olettanut, että näin olisi vain yhdessä prosentissa”, kommentoi tutkija Mike Conway News Medical -lehden uutisessa.

”Jotkut ajattelivat, että tupakointi loppuisi minun sukupolveeni. Jonkin aikaa näimme tupakoinnin vähenevän suuresti teini-ikäisillä ja nuorilla aikuisilla. Mutta sitten Juulista ja muista sähköisistä nikotiinin annostelijoista tuli suosittuja”, toteaa puolestaan tutkimusta johtanut jatko-opiskelija Ryzen Benson.

Tupakka- ja nikotiinituotteiden kokonaiskulutus laski yhdysvaltalaisten lukiolaisten keskuudessa 24,2 prosentista 19,6 prosenttiin vuosien 2011 ja 2017 välillä, mutta nousi 31,2 prosenttiin vuonna 2019. Tutkimusraportin mukaan nousu selittyy pääasiassa sähköisten nikotiinin annostelijoiden käytöllä (ENDS – electronic nicotine delivery systems). Niiden käyttö lukiolaisten keskuudessa oli 1,5 prosenttia vuonna 2011, mutta jopa 27,5 prosenttia vuonna 2019.

Lähteet
JMIR Public Health and Surveillance (2.9.2020): Investigating the Attitudes of Adolescents and Young Adults Towards JUUL: Computational Study Using Twitter Data
News Medical Life Sciences (17.9.2020): Vapers are not using JUUL e-cigarettes to stop smoking or improve health, Twitter study shows