Tupakkalain valvontaan panostettava

Tupakkalain valvontaa tarvitaan jatkossakin, mikäli halutaan saavuttaa tupakaton ja nikotiiniton Suomi vuoteen 2030 mennessä. Valvonnan vähäiset voimavarat ovat kuitenkin haaste, kirjoittaa Valviran ylitarkastaja Isabella Lencioni blogissaan.

Isabella Lencionin mukaan johdonmukainen tupakkapolitiikka ja asteittain lisääntyvä sääntely ovat siivittäneet tupakoinnin vähentymistä.

”Esimerkiksi vuodesta 1980 lähtien savukkeiden kulutus henkilöä kohden on puolittunut sekä päivittäin tupakoivien osuus laskenut miehillä noin puoleen ja naisilla kahteen kolmasosaan verrattuna vuoden 1997 tilanteeseen”, Lencioni kirjoittaa.

Tavoitetta savuttomasta ja nikotiinittomasta Suomesta uhkaavat kuitenkin uudenlaiset nikotiinituotteet, nuuskan käytön lisääntyminen ja markkinointimenetelmät, jotka haastavat totutut valvonnan keinot.

Lisäksi merkittävä haaste ovat valvonnan vähäiset voimavarat. Valvontatehtävät ovat lisääntyneet sekä laajentuneet koskemaan uudenlaisia tuoteryhmiä, mutta samansuuntaista kehitystä ei ole Lencionin mukaan Valviran henkilöstöresursseissa. Myös verrattuna muiden EU-valtioiden lukuihin Suomeen tarvittaisiin lisää osaajia tupakka- ja nikotiinituotteiden valvontaan.

”Panostus tupakkalain valvontaan on panostus kansanterveyteen ja talouteen”, Lencioni kirjoittaa.

Hänen mukaansa on myös tärkeää panostaa toimenpiteisiin, jotka tähtäävät tupakkatuotteiden lisäksi myös muiden nikotiinipitoisten tuotteiden käytön loppumiseen.

Lähde
Valvira (20.8.2019): Tupakkalain valvontaa tarvitaan jatkossakin