fbpx

Elokuvatupakointi lisää nuorten tupakoinnin aloittamista

Valkokankaalla tupakointi ei ole harmiton ilmiö, sillä tupakoinnin esittäminen elokuvissa vaikuttaa tutkitusti nuorten tupakoinnin aloittamiseen. Yhdysvaltain tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskus CDC on koonnut tietoa aiheesta.

CDC viittaa muun muassa Yhdysvaltojen kansanterveyspalveluita johtavan Surgeon General -viraston raporttiin Preventing Tobacco Use Among Youth and Young Adults (pdf).

Raportin mukaan elokuvissa esiintyvän tupakoinnin ja nuorten tupakoinnin aloittamisen välillä on todistetusti syy-yhteys. Nuoret altistuvat tupakkakuville tuotesijoittelun kautta, ja myös tupakoiville roolihahmoille altistuminen luo liioiteltuja mielikuvia tupakoinnin esiintyvyydestä ja hyväksyttävyydestä. Pitkäaikaistutkimuksissa on todettu, että nuorilla, joiden suosikkielokuvatähdet tupakoivat valkokankaalla, on suuri riski aloittaa tupakointi.

Tupakointi yleistä nuorille sallituissa elokuvissa

Tutkimustuloksista huolimatta tupakointia esiintyy runsaasti nuorten katsomissa elokuvissa. CDC:n mukaan kuudessa kymmenestä (56 %) nuorille sallitussa (PG-13) elokuvassa tupakoitiin tai käytettiin tupakkatuotetta vuosina 2002–2019.

Näiden vuosien aikana neljä kymmenestä Yhdysvalloissa eniten tuottavista elokuvista oli luokiteltu nuorille sallituiksi. Toisaalta myös nuorille sallittujen ”savuttomien” elokuvien määrä lisääntyi 35 prosentista 65 prosenttiin. Vähiten tupakointia esiintyi nuorille sallituissa elokuvissa vuonna 2016, mutta silloinkin osuus oli 35 prosenttia.

Tupakoinnin esiintymistä elokuvissa ja televisiossa seurataan Kalifornian yliopiston Smoke Free Movies -hankkeessa. Esimerkiksi vuonna 2020 Oscar-ehdokkaina olleissa elokuvissa tupakka esiintyi kaikkiaan 1216 kertaa, joista 234 kertaa nuorille sallituissa elokuvissa.

Ikäraja tupakointia esittäville elokuville

Pediatrics-lehdessä julkaistun tutkimuksen perusteella tupakointia näyttävien elokuvien ikärajaluokitus vähentäisi teini-ikäisten tupakoijien määrää 18 prosenttia ja estäisi siten miljoona kuolemaa tulevaisuudessa. CDC:n mukaan tupakointia kuvaaville elokuville tulisi asettaa ikärajaluokitus R, jolloin alle 17-vuotiaat saisivat katsoa elokuvan vain aikuisen seurassa. Myös mm. Kalifornian yliopiston Smoke Free Movies -hanke on esittänyt ikärajan asettamista tupakointia kuvaaville elokuville.

Tupakoinnin esittämiseen elokuvissa voisi puuttua myös vaatimalla todistusta siitä, ettei elokuvan tuottajille tai jakelijoille ole maksettu tupakoinnin kuvaamisesta. Myös tupakkamerkkien näyttäminen elokuvissa tulisi lopettaa.  Lisäksi terveysviranomaiset voisivat tehdä yhteistyötä elokuvatukia hallinnoivien valtion virastojen kanssa varmistaakseen, etteivät tuet mene tupakointia kuvaaviin elokuviin.

Lähteet
CDC (2019): Smoking in the Movies
Surgeon General (2012): Preventing Tobacco Use Among Youth and Young Adults (pdf)
Smoke Free Movies
Pediatrics (2012): Influence of Motion Picture Rating on Adolescent Response to Movie Smoking

Elokuvien ikärajaluokitukset Suomessa

S: Sallittu kaiken ikäisille.

7: Kielletty alle 7-vuotiailta. Aikuisen (yli 18 v.) seurassa sallittu 4 vuotta täyttäneille.

12: Kielletty alle 12-vuotiailta. Aikuisen (yli 18 v.) seurassa sallittu 9 vuotta täyttäneille.

16: Kielletty alle 16-vuotiailta. Aikuisen (yli 18 v.) seurassa sallittu 13 vuotta täyttäneille.

18: Kielletty alle 18-vuotiailta.

Elokuvat saavat ikärajan lisäksi sisältömerkinnän, joka kertoo, minkä tyyppisten lapsille haitallisten sisältöjen vuoksi elokuvalle on määritelty ikäraja (väkivaltainen, seksuaalinen tai ahdistusta aiheuttava sisältö, päihteiden käyttö).

Lähde: Finnkino