Tipaton tammikuu on yhä suositumpi

Vuonna 2019 Tipatonta tammikuu oli suositumpi kuin vuonna 2018 – entistä useampi myös jatkoi tipattomana helmikuun puolella.

Alkoholia käyttävistä suomalaisista 13 prosenttia vietti Tipattoman tammikuun vuonna 2019. Vuonna 2018 vastaava luku oli 11 prosenttia. Tipatonta tammikuuta vuonna 2019 viettäneistä 64 prosenttia oli jatkanut sitä vielä helmikuun puolelle. Seitsemän prosenttia sanoi juoneensa Tipattoman jälkeen vähemmän alkoholia kuin ennen sitä. Tiedot käyvät ilmi EHYT ry:n Kantar TNS Oy:llä teettämästä kyselystä.

”Luvut poikkeavat hieman vuoden 2018 tuloksista. Myös silloin Tipattoman vietolla oli selvästi vaikutusta tammikuun jälkeiseen aikaan. Nyt edellistäkin useampi oli jatkanut tipatonta vielä helmikuussa”, kertoo EHYT ry:n viestinnän asiantuntija Maaret Väkinen.

Kyselystä selvisi myös, että Tipattoman viettäminen on suosituinta alle 25-vuotiaiden keskuudessa. Opiskelijoiden parissa Tipaton on tulosten mukaan suosittu, samoin alempien toimihenkilöiden parissa. Naisista tipattomalla oli melkein kaksi kertaa useampi kuin miehistä.

Teemana alkoholin rooli arjessa

Tammikuussa 2020 Tipattoman teemana on alkoholin rooli erilaisissa tavallisissa, arkisissakin tilanteissa.

”Tavoitteena on herättää ajatuksia alkoholinkäyttöön ja totuttuihin käyttäytymismalleihin liittyen. Millaisia uusia tottumuksia voisi löytyä saunaoluen, after work -skumpan ja punaviinilasillisen tilalle? ”

Tipaton tammikuu -kampanjaa toteuttaa Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto. Suomen ASH on yksi verkostossa mukana olevista järjestöistä.

Lähde
tipaton.fi