Tupakkatuotteiden ostoikäraja 20 vuoteen

Maailman tupakattoman päivän teemana on nuorten suojelu tupakkayhtiöiden markkinoinnilta ja tupakoinnin aloittamiselta. Suomen ASH esittää  tupakkatuotteiden ostoikärajan nostamisesta 20 ikävuoteen. Uuden mielipidekyselyn mukaan ehdotuksella on myös väestön tuki.

Tupakointi on vähentynyt viime vuosina väestössämme kaikissa ikäluokissa. Suomalaisista 14–18-vuotiaista nuorista tupakoi päivittäin seitsemän prosenttia. Suomen ASH painottaa, ettei tupakoinnin vähenemis­­een pidä tuudittautua, koska teollisuus etsii tuotteilleen jatkuvasti uutta käyttäjäkuntaa.

”Tupakkateollisuus tavoittaa nuoret nyt ehkä tehokkaammin kuin koskaan ennen. Teollisuuden värväämät somevaikuttajat tuovat tuotteita esille omissa kanavissaan miljoonayleisöille, myös alaikäisille. Näissä kuvissa trendikkäät nuoret nauttivat elämästään, eikä tupakan vaarallisuus tule millään tavalla esille”, toiminnanjohtaja Mervi Hara kertoo.

”Myös nuuska on hyvin esillä nuorten suosimissa kanavissa. Instagramista löytyy helposti nuuskapakkauksia kuvattuna niin luontoretkeilyn, ruoan kuin hauskanpidon yhteydessä. Myös tuotepakkaukset on suunniteltu kohderyhmiä ajatellen, esimerkiksi tyttöjä tavoitellaan kauniilla rasioilla.”

Tupakkateollisuuden sosiaalisen median markkinointiin on herätty laajalti myös kansainvälisesti. Esimerkiksi New York Times löysi selvityksessään 123 tupakkatuotteisiin liittyvää hashtagia, joita oli katsottu 25 biljoonaa kertaa.

70 prosenttia kannattaa ikärajan nostoa

”Harva aloittaa tupakointia enää yli 20 ikävuoden jälkeen. Siksi tupakkatuotteiden ikärajan nosto 20 ikävuoteen olisi tärkeä askel uuden sukupolven varjelemiseksi nikotiiniriippuvuudelta.  Taloustutkimuksella teettämämme mielipidekyselyn mukaan 70 prosenttia suomalaisista olisi valmiita nostamaan ikärajaa 20 ikävuoteen ja 19 prosenttia vastusti. Kyselyyn vastasi 2499 suomalaista. Myös poliittiset päättäjät olivat vastaavassa kyselyssä samoilla linjoilla.”

Ikärajan nostoa esitettiin myös sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa tupakka- ja nikotiinipoliittisen työryhmän ehdotuksissa, jossa ostoikärajaa esitettiin nostettavaksi samalle tasolle väkevien alkoholijuomien ostoikärajan kanssa eli 20 ikävuoteen.

”Yhdysvalloissa noin 20 osavaltiossa tupakkatuotteiden ostoikäraja on jo nostettu 21 ikävuoteen.  Ikärajan nostaminen veisi pohjaa tupakkayritysten markkinointiyrityksiltä. Toivottavasti meillä tupakkalakia uudistettaessa myös tähän asiaan kiinnitetään huomiota”, Mervi Hara Suomen ASH:stä toteaa.

Somevaikuttajat tupakkayritysten vastavoimaksi

Maailman terveysjärjestö WHO vetoaa Maailman tupakattomana päivänä kaikkiin nuorten parissa toimiviin, myös muun muassa somevaikuttajiin, jotta he toimisivat tupakkateollisuuden vastavoimana omissa kanavissaan. Tarkoituksena on myös innostaa nuoret itse murtamaan tupakkaan liittyviä valheellisia väittämiä ja mielikuvia.

Maailmanlaajuisesti tupakoinnin vuoksi kuolee vuosittain yli kahdeksan miljoonaa ihmistä.