Onko meillä varaa miljardiluokan tupakkakuluihin?

Suomen ASH perää tulevalta eduskunnalta nopeita päätöksiä tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön loppumisen tueksi. Tupakka- ja nikotiinituotteet vaikuttavat edelleen voimakkaasti niin kansanterveyteen, -talouteen kuin terveydelliseen tasa-arvoon. Ne ovat myös merkittävä ympäristörasite.

Tupakkalain mukaan tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön pitäisi loppua Suomessa vuoteen 2030 mennessä. Kansanterveysjärjestö Suomen ASH pyytää tulevia päättäjiä nopeisiin toimenpiteisiin tavoitteen saavuttamiseksi. Euroissa laskettuna haittojen kokonaiskustannukset ovat noin 1,5 miljardia euroa vuodessa. Luku perustuu viimeisimpiin saatavilla oleviin tietoihin vuodelta 2012.

”Tupakkaveron korotusten jatkaminen on tutkitusti tehokkain keino vähentää tupakointia väestötasolla. Tupakan korkea hinta ehkäisee tupakoinnin aloittamista, lisää lopettamisyrityksiä ja vähentää väestöryhmien välisiä terveyseroja”, Suomen ASH:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Puska painottaa.

Hän tuo esille myös ympäristönäkökulman. Tupakan tumpit ovat suurin muoviroskan aiheuttaja. Suomessa ympäristöön päätyy jopa yli kolme miljardia tumppia vuosittain.

Eduskunnasta pois jättäytyvä Puska pitää tärkeänä, että uudet päättäjät jatkavat määrätietoista tupakkapolitiikkaa sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän esityksen pohjalta. Työryhmä antoi viime keväänä esityksen, joka sisälsi 44 konkreettista toimenpidettä tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön vähentämiseksi. Verotuksen lisäksi mukana oli esitykset mm. savuttomien ympäristöjen laajentamisesta, uusien nikotiinituotteiden säätelystä ja tupakoinnin lopettamisen tuesta.

Puolet tupakoijista haluaa lopettaa

Suomessa koulutustaso on selkeässä yhteydessä tupakointiin, ja tämä pitää yllä terveydellistä eriarvoisuutta eri sosiaaliryhmien välillä. Viime vuonna matalasti koulutetuista tupakoi jopa 17,6 prosenttia, kun korkeasti koulutetuista tupakoi 5,9 prosenttia. Suomen ASH:n toiminnanjohtaja Mervi Hara toivookin, että tupakkapolitiikassa kiinnitetään myös erityistä huomiota paljon tupakoiviin ryhmiin.

”Suuri osa tupakoitsijoista haluaa itse lopettaa tupakoinnin, ja heitä täytyy tukea kaikin keinoin. Kaikille pitää voida tarjota vieroituspalveluja. Esimerkiksi reseptillä määrättävät vieroituslääkkeet tulee saada Kela-korvauksen piiriin. Näitä toimenpiteitä ehdotettiin myös tupakka- ja nikotiinipoliittisen työryhmän esityksessä”, Mervi Hara kertoo.

Suomen ASH painottaa, että uudet nikotiinituotteet eivät ole ratkaisu tupakoinnin vieroituksessa, koska ne eivät tähtää nikotiiniriippuvuudesta irrottautumiseen, vaan voivat ennemminkin voimistaa riippuvuutta.

 

Lisätiedot

Pekka Puska
Suomen ASH ry:n hallituksen puheenjohtaja
p. 040 7715571, pekka.puska@eduskunta.fi,
18.5. alkaen pekka.puska@thl.fi

Mervi Hara
Suomen ASH ry, toiminnanjohtaja,
p. 050 460 2324, mervi.hara@suomenash.fi