WHO varoittaa: Alkoholi on Euroopassa liian halpaa
WHO:n mukaan alkoholin hinta on laskenut EU:ssa vuosien 2022 ja 2024 välillä. Yli puolet EU-maista ei verota viiniä lainkaan.
Eurooppalaiset käyttävät poikkeuksellisen runsaasti alkoholia muuhun maailmaan verrattuna. Seitsemän kymmenestä maasta, joissa alkoholin kulutus henkeä kohden on maailman suurinta, sijaitsee EU:ssa. Tällaisia maita ovat muun muassa Romania, Latvia ja Tšekki. Siitä huolimatta alkoholin hintojen on annettu laskea monissa Euroopan maissa.
Maailman terveysjärjestö WHO:n uuden raportin mukaan olut on tullut edullisemmaksi 11 EU-maassa ja kalliimmaksi kuudessa. Asiasta kertoo Politico -lehti. Alkoholin hintoja on vertailtu vuosien 2022 ja 2024 välillä.
Väkevien alkoholijuomien hinta laski 17 EU-maassa ja kallistui vain kahdessa. Lisäksi 14 EU-maassa viiniä ei veroteta lainkaan – mukaan lukien suuret viinintuottajamaat Italia ja Espanja.
”Se, että yli puolet EU-maista ei verota viiniä lainkaan, on kansainvälisesti tarkasteltuna epätavallista”, toteaa WHO:n taloustieteilijä Anne-Marie Perucic Politico-lehdelle. Hän korostaa, että mitä edullisempaa alkoholi on, sitä enemmän sitä kulutetaan.
”Tuotteen jättäminen verotuksen ulkopuolelle ei ole yleistä. Se johtuu aina poliittisista tai sosioekonomisista syistä, kuten paikallisen teollisuuden suojelemisesta. Terveysnäkökulmasta se ei yksinkertaisesti ole järkevää.”
Alkoholihaitat kansalaisille, kustannukset yhteiskunnalle
Alkoholi on merkittävä syövän riskitekijä, ja riski kasvaa kulutuksen lisääntyessä. Lisäksi alkoholi on yhteydessä moniin muihinkin sairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin sekä masennukseen, mikä lisää painetta jo valmiiksi kuormittuneille terveydenhuoltojärjestelmille.
WHO:n mukaan alkoholijuomien hinnan korottaminen verotuksen avulla on yksi tehokkaimmista keinoista, joilla alkoholihaittoja voidaan ehkäistä. Silti joissakin EU-maissa tiettyjä alkoholijuomia verotetaan vain vähän tai ei lainkaan.
”Edullisempi alkoholi lisää väkivaltaa, loukkaantumisia ja sairauksia”, sanoo Etienne Krug, WHO:n terveyden edistämisestä ja sairauksien ehkäisystä vastaavan johtaja. ”Teollisuus tekee voittoa, mutta terveyshaitat koituvat kansalaisille ja taloudelliset kustannukset yhteiskunnalle.”
EU tukee viiniteollisuutta
EU on nostanut esille suunnitelmiaan suojella viiniteollisuuttaan muun muassa kulutuksen vähenemiseltä ja ilmastonmuutokselta. EU:n toimielimet sopivat joulukuussa toimenpidepaketista alan tukemiseksi.
Samaan aikaan Euroopan komissio vetäytyi ehdotuksesta ottaa käyttöön koko EU:n laajuinen vero niin sanotulle ”alcopopeille”. Ne ovat makeita, valmiiksi sekoitettuja alkoholijuomia, jotka maistuvat limonadeilta.
Lähteet:
Politico (13.1.2026): Alcohol too cheap in Europe as health impact mounts, WHO warns
WHO (13.1.2026): Global report on the use of alcohol taxes 2025 (pdf)