Nikotiinipussien makuja ja nikotiinipitoisuutta koskeva sääntely uudistui

Nikotiinipussien makuvalikoimaa ja nikotiinipitoisuuksia koskeva sääntely kiristyi helmikuun alussa. Makuina sallitaan tupakan maun lisäksi vain mintun ja mentolin maut. Nikotiinin enimmäismäärä on 16,6 mg/g.

Hallituksen tavoitteena on ehkäistä nikotiinipussien käyttöä nuorten keskuudessa, mutta Suomen ASH:n mukaan makujen salliminen on ristiriidassa tämän tavoitteen kanssa. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan makuaineet ovat yksi merkittävimmistä nuoria houkuttelevista tekijöistä, ja osa niistä voi myös lisätä nikotiinin imeytymistä ja riippuvuutta.

Nikotiinipusseja ei saa enää myydä, jos niiden nikotiinipitoisuus ylittää 16,6 mg/g. Suomen ASH:n mukaan raja on liian korkea, ja vahvat nikotiinipussit voivat olla hengenvaarallisia etenkin pikkulapsille. Nikotiinin imeytyminen voi vaihdella tuotteiden lisäaineista riippuen.

Helmikuun alusta alkaen savuttomien nikotiinituotteiden pakkauksissa on myös oltava lakisääteiset merkinnät, kuten suomen- ja ruotsinkieliset terveysvaroitukset. Nikotiinipusseja saa tuoda matkustajatuontina enintään 1 000 grammaa vuorokaudessa.

Uudistus astui voimaan 1.2.2026.