WHO palkitsi Suomen tupakoinnin torjunnasta

Maailman terveysjärjestö WHO palkitsee joka vuosi henkilöitä ja organisaatioita tupakan vastaisesta työstä. Tänä vuonna Suomen sosiaali- ja terveysministeriö on palkittujen joukossa. Palkinnot annetaan Maailman tupakattomana päivänä 31.5.

Palkinnon perusteena on sosiaali- ja terveysministeriön pitkäjänteinen sitoutuminen tupakan vastaiseen työhön ja esimerkilliset toimet suojella erityisesti nuoria tupakalta.

WHO:n mukaan Suomi on yksi tupakkapolitiikan johtavista maista Euroopassa. Myös maailmanlaajuisesti Suomi on sosiaali- ja terveysministeriön johdolla ollut edelläkävijä toteuttaessaan onnistuneita tupakkapoliittisia toimia.

Suomen sosiaali- ja terveysministeriö on yksi Euroopan alueen palkituista. Muut Euroopan alueen palkitut ovat Armeniasta, Itävallasta, Irlannista ja Moldovasta.

Suomella ainutlaatuinen tupakkapolitiikka

Vuodesta 2016 lähtien Suomen tupakkalain tavoitteena on ollut tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön loppuminen vuoteen 2030 mennessä.

”Työtä savuttomuuden ja nikotiinittoman Suomen eteen tekee viranomaisten lisäksi moni järjestö ja iso joukko osaavia ja tavoitteeseen sitoutuneita ihmisiä eri puolilla Suomea. Tässä yhteydessä on ilo kiittää heitä kaikkia tehdystä työstä, josta nyt on saatu Suomelle kansainvälistä tunnustusta”, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru kiittää.

”Edistyksellisen ja johdonmukaisen tupakkapolitiikan ja säännöllisten veronkorotusten ansiosta Suomi on pystynyt vähentämään niin aikuisten kuin nuorten tupakointia”, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Markku Tervahauta.

Kiitosta sähkösavukkeen sääntelystä

WHO on myös tyytyväinen Suomen esimerkillisiin toimiin, jotka ovat vähentäneet sähkösavukkeiden vetovoimaisuutta erityisesti nuorten keskuudessa. Suomi on säännellyt sähkötupakkaa tiukasti ja kieltänyt tunnusomaiset maut sähkösavukkeissa käytetyistä nesteistä.

WHO on aiemminkin kiittänyt Suomea onnistuneesta sähkösavukkeen käytön ehkäisystä. Maailmanlaajuisesti sähkösavuke on levinnyt markkinoille nopeasti: sähkösavukkeen käyttäjiä oli 41 miljoonaa vuonna 2018, ja määrä on todennäköisesti lisääntynyt sen jälkeen. Moni maa Euroopan alueella on kamppailut hillitäkseen sähkösavukkeen kasvavaa suosiota.

WHO:n mukaan Suomi on osoittanut, että tupakointia on mahdollista vähentää ilman sähkösavukkeen käytön lisääntymistä.  Kaksikymmentä vuotta sitten miltei neljännes suomalaisista tupakoi päivittäin. Vuonna 2018 vastaava luku oli 14 prosenttia. Silti sähkösavukkeen käyttäjien määrä oli pysynyt 1 prosentissa.

Lähteet
STM (29.5.2020): Maailman terveysjärjestö palkitsi sosiaali- ja terveysministeriön tupakanvastaisesta työstä
THL (29.5.2020): WHO:n tupakkapalkinto Suomeen – päivittäin tupakoivien suomalaisten määrä on puolittunut 2000-luvulla
WHO (20.5.2020): Strong legislation helps defeat e-cigarettes in Finland
WHO (22.5.2020): World No Tobacco Day 2020 awards – the winners