Yli miljoona suomalaista kerrostaloasukasta altistuu tupakansavulle kotonaan
Suomalaisista kerrostaloasukkaista yli puolet altistuu kotonaan tupakansavulle. Enemmistö kerrostaloasukkaista kieltäisi lailla tupakoinnin asunnoissa ja parvekkeilla, ilmenee terveysjärjestö Suomen ASH:n kyselystä.
Kyselyyn vastanneista kerrostalojen asukkaista 54 prosenttia kertoi, että tupakansavua kulkeutuu asuntoon sisälle tai sen parvekkeelle. Alueelliset erot ovat pieniä. Valtaosaa (79 %) kotiin kulkeutuva tupakansavu myös häiritsee. Tupakoivistakin lähes puolet (46 %) pitää muiden tupakansavun kulkeutumista kotiin häiritsevänä. Vain alle viidennestä (19 %) asia ei häiritse lainkaan.
Kerrostaloasukkaita oli vuoden 2023 lopussa Suomessa kaikkiaan yli 1,9 miljoonaa. Niitä, joiden asuntoon kulkeutuu tupakansavua, on 1,1 miljoonaa.
”Tupakointi on kielletty jo työpaikoilla ja ravintoloissa, mutta samaan aikaan valtava määrä suomalaisia altistuu kotonaan tupakansavulle. Tämä on merkittävä epäkohta, johon tulee viipymättä puuttua lainsäädännöllä. Tupakansavulle altistuminen on terveyshaitta”, toteaa Suomen ASH:n puheenjohtaja, professori Pekka Puska.
Tupakansavulle altistuvien kerrostaloasukkaiden määrä on noussut vuodesta 2020, jolloin 49 prosenttia ilmoitti asuntoon kulkeutuvan tupakansavua. Aiempaa useampi (68 %) tupakansavua kodissaan tai parvekkeella havainneista toivoo taloyhtiön puuttuvan tilanteeseen (61 %, v. 2020).
Asukkaat kieltäisivät kerrostaloissa tupakoinnin lailla
Kerrostalojen asukkaista 73 prosenttia kieltäisi lailla tupakoinnin asuintiloissa ja 63 prosenttia parvekkeilla.
Lisäksi enemmistö (66 %) kannattaa sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän esitystä, jonka mukaan asuntoyhteisöille annettaisiin oikeus kieltää tupakointi asunnoissa ja parvekkeilla enemmistöpäätöksellä. Tupakka- ja nikotiinituotteita käyttävistäkin esitystä kannattaa 37 prosenttia. Suomen ASH toivoo, että työryhmän esittämä lakimuutos valmisteltaisiin ensi tilassa.
”Saamme paljon yhteydenottoja henkilöiltä, jotka joutuvat altistumaan muiden tupakansavulle kotioloissa. Tutkimus osoittaa, ettei kyse ole pienestä joukosta, sillä lähes 900 000 kerrostaloasukasta kokee altistumisen tupakansavulle häiritseväksi. Muutosta ei ole tapahtunut parempaan suuntaan vuosien kuluessa. Jokaisella tulee olla oikeus savuttomaan kotiin”, toteaa Suomen ASH:n toiminnanjohtaja Mervi Hara.
Tiedonkeruu toteutettiin Taloustutkimuksen Internet-paneelissa 19.–21.8.2024 välisenä aikana. Tutkimuskysely lähetettiin 3540 kerrostaloasukkaalle, ja kyselyyn vastasi kaikkiaan 748 henkilöä (vastausprosentti 21). Otos on painotettu kohderyhmää edustavaksi, joten tulokset voidaan yleistää 18–79-vuotiaisiin suomalaisiin kerrostaloasukkaisiin (1 912 000, SVT 31.12.2023). Tulosten virhemarginaali koko tutkimuksen osalta on noin +-3,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.