Komissio: aerosolit mukaan savuttomia ympäristöjä koskevaan suositukseen

EU:n komissio on päivittänyt savuttomia ympäristöjä koskevan suosituksen. Sen tavoitteena on suojella EU:n kansalaisia nykyistä paremmin ympäristön tupakansavulta ja uusista tuotteista vapautuvilta aerosoleilta. Päivitetty suositus korvaa vuonna 2009 julkaistun suosituksen.

Päivitetyssä suosituksessa on otettu huomioon sähkösavukkeista ja kuumennettavista tupakkatuotteista ilmaan leviävät aerosolit.  Komissio suosittelee, että tupakansavulta suojelemisen lisäksi jäsenvaltiot suojelevat kansalaisia myös uusista tuotteista leviäviltä aerosoleilta. Suosituksessa tuodaan esiin huoli uusien nikotiinituotteiden markkinoiden nopeasta kasvusta sekä erityisesti nuorten kiinnostus tuotteisiin.

Uusia tuotteita – kuten sähkösavukkeita ja kuumennettavia tupakkatuotteita – markkinoidaan usein harhaanjohtavilla väitteillä turvallisuudesta ja hyödyllisyydestä tupakoinnin lopettamisessa. Niiden mahdolliset haittavaikutukset ovat kuitenkin vakavia, ne aiheuttavat nikotiiniriippuvuutta ja käyttäjät päätyvät usein käyttämään sekä savukkeita että uusia nikotiinituotteita.

Komissio kannustaa jäsenmaita yhteistyöhön uusien savuttomien ja aerosolittomien toimintatapojen, ohjelmien ja strategioiden kehittämiseksi ja vahvistamiseksi.

Mukana laajasti ulkotiloja

Suositukseen on sisällytetty myös laaja määrä ulkotiloja, erityisesti alueita, joissa lapset oleilevat. Tällaisia ovat esimerkiksi leikkikentät, huvipuistot, eläintarhat ja ulkouima-altaat. Lisäksi siinä ovat mukana osittain ulkotiloissa olevat alueet, kuten ruuan tai juoman tarjoilualueet, julkisen liikenteen pysäkit ja lentokentät sekä työhön, terveydenhuoltoon ja koulutukseen liittyvät ulkoalueet, kuten sairaaloiden tai koulujen ulkotilat.

Tupakansavulle altistutaan yhä lapsille tarkoitetuissa ulkotiloissa

Ulkotilat eivät komission mukaan ole vielä täysin suojattuja tupakansavulta ja aerosoleilta. Tupakansavulle ja aerosoleille altistutaan merkittävästi esimerkiksi lapsille ja nuorille tarkoitetuissa ulkotiloissa.

Eurobarometrista 2023 ilmeni, että vastaajista 42 prosenttia oli havainnut tupakointia lapsille ja nuorille tarkoitetuissa ulkotiloissa ja 49 prosenttia sähkösavukkeen käyttöä. Vastaajista 74 prosenttia kertoi havainneensa ihmisten tupakoivan ulkoterasseilla kuuden viime kuukauden aikana. Vastaavasti 71 prosenttia kertoi havainneensa sähkösavukkeen käyttöä.

WHO:n mukaan ympäristön tupakansavulle altistuminen aiheutti WHO Euroopan alueella yli 170 000 kuolemaa vuonna 2019.

Lähteet
European Commission (17.9.2024): Council recommendation on Smoke- and Aerosol-Free Environments replacing Council Recommendation 2009/C 296/02 (pdf)
European Commission (17.9.2024): Commission recommends stronger measures on smoke-free environments to better protect public health
WHO (4.5.2023): Secondhand smoke: the invisible killer that continues to cause death and disease