Swedish Match hävisi EU-tuomioistuimessa

UUTINEN 22.11.2018

EU-tuomioistuin on päätöksessään kumonnut Swedish Matchin vuonna 2016 nostaman kanteen siitä, että nuuskan myyntikielto EU:ssa on lainvastainen.

Kanne perustui siihen, että kun nuuskan myynti kielletään, samanaikaisesti sallitaan muiden savuttomien tupakkatuotteiden, kuten esimerkiksi sähkösavukkeiden ja uusien tupakkatuotteiden myynti. Swedish Match korosti kanteessaan, että yhdenvertaisen kohtelun periaatteen mukaisesti toisiinsa rinnastettavia tuotteita ei voi kohdella eri tavalla.

Suussa käytettäväksi tarkoitettujen tupakkatuotteiden markkinoille saattamista koskeva kielto merkitsee Swedish Matchin mukaan myös tavaroiden vapaan liikkuvuuden perusteetonta rajoitusta.

Tuomiossa unionin tuomioistuin toteaa, ettei tutkinnassa ole ilmennyt mitään sellaista, joka vaikuttaisi tupakkatuotedirektiivin pätevyyteen.

 

Lähde
InfoCuria (22.11.2018): Unionin tuomioistuimen tuomio (ensimmäinen jaosto)