Savuttomat vauvat -työryhmä palkittiin Hämeenlinnassa
UUTINEN 4.5.2018
Raskaana olevien tupakoijien neuvolapalveluita edistäneelle työryhmälle myönnettiin Hämeenlinnan kaupungin vuotuinen kehittäjäpalkinto toukokuussa 2018.
Kehittämistyö sai alkunsa lääkäri Anu Mähösen ja terveydenhoitaja Tiina Nikkasen osallistumisesta ”Terveyskeskuksen kehittämisen osaaminen”-koulutukseen. Koulutuksen myötä Mähöselle ja Nikkaselle tarjoutui tilaisuus kehittää ja yhdenmukaistaa raskaana olevien tupakoivien neuvolapalveluita ja kouluttaa henkilökuntaa tukemaan asiakkaita savuttomuuteen.
Hämeenlinnan äitiysneuvoloihin hankittiin keväällä 2017 häkämittarit. Niiden myötä tupakansavulle altistumista pystyttiin mittaamaan tehokkaammin. Kehittämistyön myötä haluttiin lisäksi etsiä, löytää ja ottaa käyttöön kaikki keinot, joilla neuvola voi vaikuttaa asiakkaiden raskaudenaikaisen tupakoinnin lopettamiseen ja hämeenlinnalaisten asenteisiin raskaudenaikaista tupakointia kohtaan.
Aiemmin Hämeenlinnan neuvoloilla ei ollut Tiina Nikkasen mukaan yhdenmukaisia toimintamalleja tupakoinnin suhteen. Moniammatillisessa yhteistyössä raskaana oleville tupakoiville luotiin kattava hoitopolku ja palvelutarjotin sekä lähdettiin toteuttamaan Savuttomat vauvat -kampanjaa.
Nikkanen sanoo että palaute on ollut positiivista: ” Joskus vanhemmat ovat jopa yllättyneitä kun heiltä kysytään tupakoinnista. Tähän asti kysymykset tai tupakoinnin lopettamiseen tarjottu tuki ei ole loukannut ketään.”
Savuttomat vauvat -työryhmän ansiosta Hämeenlinnan neuvoloissa on nyt ollut nyt vuoden ajan yhdenmukainen hoitopolku ja palvelutarjotin. Seurannalle kehitettiin uudet tilastointimittarit. Savuttomuuteen tukemisessa neljä asiantuntijaterveydenhoitajaa tarjoaa ylimääräisiä vastaanottokäyntejä ja 28 päivää ilman -vertaistukiryhmän palveluita.
Hämeenlinnan kaupungin kehittämispalkintotyöryhmä palkitsi tänä vuonna kehittämistekoja, joiden taustalla oli raikkaita uudistukseen tähtäävä ideoita sekä tekijöitä, joiden työpanos ylittää perustyön raamit. Valinnoissa painoarvoa saivat työyhteisön oma-aloitteinen, aktiivinen toiminta ja hankkeen edistäminen, työyhteisön yhteisöllisyyden lisääminen sekä asiakkaiden arjen parantaminen.