Salakavala keuhkoahtaumatauti

Tuula Vasankari
Tuula Vasankari on keuhkosairauksien erikoislääkäri ja Filha ry:n pääsihteeri.

UUTINEN 19.11.2018

Keuhkoahtaumatauti on parantumaton sairaus, johon joka toinen tupakoiva sairastuu. Suomessa sairastuneita on arviolta 250 000. Miksi tautia ei silti juuri tunneta?

”On totta, että keuhkoahtaumatauti on huonosti tunnettu väestön keskuudessa. Lähes jokainen tietää, että tupakka aiheuttaa keuhkosyöpää, mutta ei niinkään sitä, että se aiheuttaa keuhkoahtaumatautia”, myöntää professori, keuhkosairauksien erikoislääkäri Tuula Vasankari, joka toimii Filha ry:n pääsihteerinä.

Suomessa keuhkoahtaumatautia sairastaa arviolta 5-10 prosenttia aikuisväestöstä. Tupakka on ylivoimaisesti tärkein taudin aiheuttaja. Yli 95 prosenttia sairastumisista selittyy tupakoinnilla, muita syitä ovat muun muassa perimä ja työperäiset altisteet.

Tupakoitsijoista noin puolet sairastuu jossain elämänsä vaiheessa keuhkoahtaumatautiin.

”Tupakoitsijoista noin 50 prosenttia sairastuu jossain elämänsä vaiheessa keuhkoahtaumatautiin. Mitä enemmän tupakoi, sitä suurempi riski on sairastua. Kymmenen askivuotta voi jo aiheuttaa keuhkoahtaumatautia geneettisesti alttiille, eli askin polttaminen päivässä kymmenen vuoden ajan tai kaksi askia päivässä viiden vuoden ajan.”

”Jos tupakointi loppuisi kokonaan, ei keuhkoahtaumatautiakaan enää juuri olisi. Tietenkin aiemmin tupakoineet vielä sairastuisivat jollain viiveellä, mutta uudet sukupolvet säästyisivät taudilta”, pohtii Vasankari.

Moni sairastaa tietämättään

Keuhkoahtaumatauti on alidiagnosoitu sairaus. Tutkimusten mukaan 10-50 prosenttia sairauksista on toteamatta, eli moni sairastaa keuhkoahtaumatautia tietämättään.

”Keuhkoahtaumataudin oireissa on salakavalaa se, että ihminen sopeutuu niihin pikkuhiljaa, eikä välttämättä huomaa keuhkojensa toimintakyvyn alenemista. Katsotaan, että tupakointiin liittyy tupakkayskä ja aamuinen limannousu, eikä niitä pidetä keuhkoahtaumataudin oireina”, sanoo Vasankari.

Keuhkoahtaumatauti on alidiagnosoitu sairaus.

Oireita, joiden takia kannattaa hakeutua hoitoon, ovat pitkäaikainen yskä, limainen yskä ja hengenahdistus.

”Valitettavan usein keuhkoahtaumatauti todetaan vasta kohtalaisen vaikea-asteisena. Jos ihmiset hakeutuisivat hoitoon varhemmin ja lopettaisivat silloin tupakoinnin, niin keuhkojen toimintakyvyn aleneminen pysähtyisi. Mitä vaikea-asteisempi tauti on, sitä enemmän se rajoittaa elämää.”

Tupakoinnin lopettaminen tärkein hoito

Keuhkoahtaumatauti on etenevä sairaus, jota ei voi parantaa. Tärkein hoitokeino on tupakoinnin lopettaminen, jolla hidastetaan taudin etenemistä. Muita hoitokeinoja ovat liikunnan lisääminen, oikea ravinto ja lääkitys.

”Lääkkeillä voidaan hidastaa keuhkojen toiminnan heikkenemistä, estää pahenemisvaiheita ja lieventää oireita. Vaikka lääketeollisuus satsaa parhaillaan voimakkaasti keuhkoahtaumatautiin, ei ole onnistuttu löytämään sellaista lääkettä, joka parantaisi jo menetettyä keuhkofunktiota”, Vasankari kertoo.

Tällä hetkellä on tarjolla liian vähän systemaattista ja ammattimaista tupakasta vieroitusta.

Keuhkoahtaumatauti on kansantauti, joka tulee kalliiksi yhteiskunnalle, puhumattakaan hinnasta, joka koituu sairastuneille itselleen subjektiivisena elämänlaadun laskuna.

”On geeneistä kiinni, kuinka helppoa tupakoinnin lopettaminen kullekin on. Moni tarvitsee apua ja tukea. Vertaisten ja läheisten lisäksi tukea tulisi saada myös terveydenhuollosta. Tällä hetkellä on kuitenkin tarjolla liian vähän systemaattista ja ammattimaista vieroitusta. Helsingin perusterveydenhuollossa on tupakkaklinikka, mutta vastaavanlaista apua pitäisi olla tasapuolisesti tarjolla eri puolilla Suomea”, Vasankari huomauttaa.

”Yksittäinen tupakoija ansaitsee kaiken tuen lopettamiselle.”

Keuhkoahtaumatauti (COPD, Chronic Obstructive Pulmonary Disease) yleistyy jatkuvasti. Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut sen olevan vuonna 2020 kolmanneksi yleisin kuolinsyy maailmassa.