Roskienkeruun sankaripari on kerännyt yli 600 000 tupakantumppia ympäristöstä

UUTINEN 26.4.2018

Roskien keräämisen sankarikaksikko, Kaija ja Ilkka Erkkilä, ovat kuulleet erikoisia perusteita roskaamiselle. Joidenkin mielestä tupakantumpin heittäminen maahan on ihmisoikeuskysymys.

Kaikki alkoi siitä, kun Kaija ja Ilkka Erkkilä muuttivat viettämään eläkepäiviä Tampereelle muutama vuosi sitten. Kauniin Pyhäjärven maisemissa Erkkilöitten huomion kiinnittivät lähes kaikkialla lojuvat roskat ja tumpit. Ne päätettiin siivota yhdessä pois. Kun roskat ilmestyivät takaisin maisemaan lyhyen ulkomaanmatkan jälkeen, Erkkilät siivosivat uudestaan.

Tähän päivään mennessä Erkkilät ovat keränneet ympäristöstä yhteensä 601 900 tumppia ja 1654 muovikassillista roskaa, eikä työ valitettavasti lopu vieläkään.

Eräältä kahden tunnin siivouslenkiltä pariskunta keräsi 2400 tumppia. Luku on hätkähdyttävä. Moni Erkkilöitten toimintaa seurannut on alkanut kiinnittää roskien määrään huomiota vasta heidän esimerkkinsä myötä. Tupakantumpit ovat olleet ympäristöongelma jo vuosikymmenten ajan, joten ruohonkorsien seasta pilkistävä tupakantumppi on monelle liiankin tuttu näky.

Erkkilöitten kokemus on, että tumppiroskaamiseen liittyy paitsi välinpitämättömyyttä, myös monia virhekäsityksiä, esimerkiksi tällaisia:

  • ”Näin pieni tumppi maatuu nopeasti”
  • ”Minulla on oikeus heittää tumppi maahan, koska olen maksanut tupakkaveron.”
  • ”En heitä tumppia maahan vaan sadevesiviemäriin.”
  • ”Täytyyhän tupakoijillakin olla ihmisoikeudet.”

    Erkkilät puhdistivat kesällä 2016 Hämeenlinnassa tämän sadevesikaivon. Roskis sijaitsi Ilkka Erkkilän mukaan kolmen metrin päässä.

Roskasakkina tunnettu pariskunta on saanut työstään paljon julkisuutta. Se alkoi Ilkka Erkkilän mukaan naapureiden uteliaisuudesta ja median huomiosta. Vuonna 2013 he vastaanottivat kutsun presidentin itsenäisyyspäivän juhlaan, ja vuotta myöhemmin heidät valittiin vuoden tamperelaisiksi.

Ympäristöpäivän 5.6 tumppitalkoissa Erkkilät ovat hyvä esimerkki siitä, miten valtava vaikutus yhden ihmisen panoksella voi olla.

Ilkka Erkkilän viesti tupakoitsijoille on:

”Maailma ei ole tuhkakuppisi! Sinä yksin olet vastuussa tumpeistasi! Jätä selitykset, tai vielä paremmin: Jätä tupakointi kokonaan!”

 

Erkkilät mediassa
Nurmijärven uutiset (13.4.2018): Katso kuvat ja video: Pariskunta keräsi 10 jätesäkkiä roskia lyhyeltä tienpätkältä

Kuvat: Ilkka Erkkilä