Maailman tupakaton päivä 2018:
Tupakointi aiheuttaa sydänsairauksia

UUTINEN 30.5.2018

Sydän- ja verisuonitaudit aiheuttavat eniten kuolemia maailmassa. Joka kuudennen sydänkuoleman taustalla on tupakointi tai ympäristön tupakansavulle altistuminen. Tupakointi on maailmanlaajuisesti korkean verenpaineen ohella tärkeimpiä sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä.

Tupakka aiheuttaa vuosittain maailmassa yli seitsemän miljoonan ihmisen kuoleman. Näistä lähes 900 000 on tupakoimattomia henkilöitä, jotka joutuvat hengittämään tupakansavua ympäristössään. Maailman tupakoitsijoista kahdeksan kymmenestä elää matalan tai keskitulotason maissa, joissa tupakkasairaudet ja -kuolemat ovat kaikkein yleisimpiä.

– Tupakka on erittäin suuri sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijä. Kun noin joka toinen tupakoitsija kuolee ennenaikaisesti tupakoinnin aiheuttamaan sairauteen, on sydän- ja verisuonitautien osuus näistä noin puolet, sanoo Suomen Sydänliiton ylilääkäri  Anna-Mari Hekkala.

– Tupakoinnin vaarallisuus johtuu kahdesta päämekanismista. Ensinnäkin se käynnistää valtimoiden kovettumisen eli ateroskleroosin, joka voi johtaa mm. sydäninfarktiin tai aivohalvaukseen. Toisekseen tupakointi häiritsee veren hyytymistä ja aiheuttaa veritulppia.

– Tupakoinnin lopettaminen kannatta aina. Monet vaurioista palautuvat tupakoinnin lopettamisen jälkeen. Kuitenkaan jo syntyneet valtimon kovettumat eivät palaudu, huomauttaa Hekkala.

 

 

Lue lisää
WHO (2018): World No Tobacco Day, 31 May 2018