Ikääntyvien päihteidenkäyttö puheeksi

#Vanheneviisaasti-kampanja nostaa esiin ikääntyvien ihmisten mielen hyvinvointia ja päihteidenkäytön vaikutusta siihen. Juominen ja paha olo eivät voi olla tabuja, joista vaietaan. 

Tänään keskiviikkona 17.5. käynnistyvä #Vanheneviisaasti-kampanja on  A-klinikkasäätiön, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston, Kalliolan setlementin ja Suomen Mielenterveysseuran yhteistyötä.

Kampanja osallistaa ihmisiä kertomaan itse ja haastamaan muita ihmisiä kertomaan sosiaalisessa mediassa, mitä ikä on heille opettanut. Kampanjan hashtagit ovat #mitäikäopettaa ja #vanheneviisaasti.

Kampanjan viesti on, että parempi tulevaisuus on aina mahdollinen, oli mittarissa vuosia miten paljon hyvänsä. Siksi kampanjassa  halutaan nostaa esiin mielen taitoja. Niitä ovat esimerkiksi kyky sietää ajoittaista epämukavuutta ja valmius hyväksyä se mikä on jo tapahtunut.

Päihteidenkäyttöön voidaan puuttua varsin kevyin keinoin. Jo yksikin keskustelu ammattilaisen kanssa ja yhdessä tehty tilannearvio voi muuttaa tilannetta. On hyvä suunnata katse päivittäiseen elämään ja miettiä alkoholin tilalle muita asioita, jotka tuottavat elämään iloa ja osallisuutta, huojentavat mieltä ja poistavat mahdollista kipua ja yksinäisyyttä.

Lähde: A-klinikkasäätiö

Lisätietoja:

Antti Palmu
Kalliolan setlementti
p. 050 3735 990

Sisko Salo-Chydenius
A-klinikkasäätiö
p. 045 6366 589

Maija Hansen
Suomen Mielenterveysseura
p. 040 6527 337

Vili Varjonen
Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto
p. 09 3104 4905

Auli Lindroos
Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto
p. 09 3102 4297

Auli Saukkonen
A-klinikkasäätiö
p. 0400 624 870

Lisää tietoa

Katso kampanjavideo