EPT-verkosto: Prosenttirajan korotus vesittää hallituksen tavoitteen terveyden edistämisestä ja eriarvoisuuden vähentämisestä

Alkoholilain uudistus toteutettiin yhden elinkeinon ehdoilla. Asiantuntijoiden puolueettomat arviot sivuutettiin täysin.

– Olemme erittäin pettyneitä siihen, miten huonosti lakivalmisteluprosessi vietiin läpi. Esimerkiksi asiantuntija-arviot sivuutettiin kokonaan, eikä lakiuudistuksen vaikutuksia lasten asemaan selvitetty kunnolla, sanoo Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston puheenjohtaja, A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja Olavi Kaukonen.

Lakiuudistusta tehtäessä kansanterveys ja hallituksen kärkihanke terveyden edistämisestä ja eriarvoisuuden vähentämisestä jäivät panimoteollisuuden ja päivittäistavarakaupan etujen jalkoihin.

Koko kansaan vaikuttava uudistus toteutettiin yhden elinkeinon ehdoilla.

– Tämä tulee väistämättä vaikuttamaan siihen, että päihdehaitat yhteiskunnassamme kasvavat. Samalla eriarvoisuus kasvaa, ja syrjäytymisvaarassa olevien määrä nousee, Kaukonen jatkaa.

Alkoholin enimmäisvahvuuden nosto vähittäiskaupassa 5,5 prosenttiin lisää THL:n arvioiden mukaan alkoholin kokonaiskulutusta kuudella prosentilla. Tämä lisää muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon menoja, alkoholikuolemia, tapaturmia ja järjestyshäiriöitä.

– Ehkäisevän ja korjaavan päihdetyön resursseja on välttämätöntä lisätä. Myös sote-uudistuksessa tulee huomioida muuttunut tilanne, Kaukonen sanoo.

Lähde: EPT-verkosto 

Lisätiedot:

EPT-verkosto