Päihdejärjestöt: Alkoholihaittojen hallitsemiseksi tarvitaan Alkon monopolia

Päihdejärjestöt vaativat, että alkoholilakia uudistettaessa ei tehdä alkoholin kulutusta lisääviä päätöksiä.

Alkoholin yhteiskunnalle aiheuttamat välilliset ja välittömät kustannukset nousevat eri arvioiden mukaan 5 – 6 miljardiin euroon. Haittoihin vaikutetaan tehokkaasti nimenomaan kokonaiskulutuksen kautta.

Päivittäistavarakauppa ry (PTY) julkaisi tänään yhden asianajajan selvityksen alkoholijuomien myynnin vapauttamisesta. Selvityksen mukaan oluen ja mietojen viinien myynnin vapauttaminen ei välttämättä edellytä Alkon monopolin purkua.

– Selvityksessä voidaan ainoastaan sanoa, ettei monopoli välttämättä murenisi, koska lainsäädäntö asian suhteen on hyvin monimutkaista. Kuten PTY myös toteaa, kyseessä on kuitenkin ensisijassa täysin Suomen sisäinen päätös. Miksi haluaisimme kasvattaa kokonaiskulutusta ja lisätä myyntiä, kun olemme juuri saaneet alkoholinkulutuksen laskuun? ihmettelee Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston puheenjohtaja Olavi Kaukonen.

Alkoholiteollisuus on ottanut tavakseen perustella asian kuin asian Viron tuonnilla. A-oluen myynnin salliminen päivittäistavarakaupoissa siirtäisi PTY:n mukaan alkoholijuomien hankinnan kotimaahan.

– A-olutta on nytkin myynnissä kotimaassa. Vaikka sen hinta halpenisi päivittäistavaramyynnissä hieman suhteessa nykytilanteeseen, ei se silti olisi edullisempaa kuin Virossa. Tuonti Virosta on toki ongelma, mutta se ei todellakaan ole suomalaisen alkoholipolitiikan koko kuva, eikä sen perusteella voi tehdä lainsäädännöllisiä uudistuksia, joiden haittavaikutukset ovat moninkertaiset, Kaukonen jatkaa.

– Alkon toiminnan lähtökohta on haittojen vähentäminen, ei voittojen kasvattaminen, kuten tavallisessa yritystoiminnassa. Alko ei pyri myymään mahdollisimman paljon, vaan myymään vastuullisesti sen alkoholin, jonka suomalaiset ostavat. Kansalaiset ovat myös tyytyväisiä Alkon palveluihin, joten miksi korjaisimme jotain mikä ei ole rikki.

Lähde: EPT-verkosto