Kansalaisaloite: Tupakkatuotteiden ostamisen ikärajaksi 20 vuotta

Kansalaisaloitteessa ehdotetaan tupakkatuotteiden myynti-ikärajan nostamista 20 vuoteen. Tällä halutaan vähentää nuorten tupakoinnin aloittamista.

Tupakkatuotteiden ostamisen ja maahantuonnin ikärajaa ehdotetaan nostettavaksi 20 vuoteen uudessa kansalaisaloitteessa. Aloitteen perusteena on, että tupakointi aloitetaan yleensä nuorena sosiaalisen ryhmän mukana.

Kanslalisaloitteen perusteluissa sanotaan, että Kalifornia nostaa tupakan oston ikärajan 21 vuoteen 9. kesäkuuta, ja Havaijilla se on jo voimassa. Yhdysvaltalaisen Institute of Medicinen tutkimuksen mukaan ikärajan nosto vähentää tupakoinnin aloittamista 15 prosentilla 18-20 vuotiaiden keskuudessa. Merkittävin tekijä vähentymiseen on se, että henkilöt, jotka saavat ostaa tupakkatuotteita laillisesti, eivät ole enää samoissa sosiaalisissa ryhmissä ammattikoululaisten ja lukiolaisten kanssa.

Suomessa Savuton Suomi 2030 -verkoston tieteellinen neuvottelukunta ehdotti elokuussa 2015 tupakkalakiin lisäystä, jolla Suomessa kiellettäisiin nikotiinia sisältävien kuluttajatuotteiden myynti vuonna 2000 ja sen jälkeen syntyneille. Tupakan myyntikieltoa vuoden 2000 jälkeen syntyneille suunnitellaan muuallakin: Singaporessa ja Australian Tasmaniassa on tehty vastaava lakiehdotus ja Ison-Britannian lääkärijärjestö British Medical Association teki samanlaisen ehdotuksen vuonna 2014.

Lähde: Kansalaisaloite: Tupakkatuotteiden ostamisen ja maahantuonnin ikärajaksi 20 vuotta