EPT-verkosto: Terveyshaittoja ja eriarvoisuutta lisäävä alkoholilakiesitys

Hallituksen esitys alkoholilain kokonaisuudistuksesta lähti lausuntokierrokselle. Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston (EPT-järjestöverkosto) mukaan on selvää, että entistä vahvemman alkoholin myynti kaupoissa, huoltoasemilla ja kioskeissa lisää alkoholin kulutusta ja haittoja. Toteutuessaan se tulisi yhteiskunnalle kalliiksi sekä taloudellisesti että eriarvoisuuden kasvuna.

Jos esitys hyväksytään tällaisenaan, alkoholin saatavuus ja kulutus kasvavat 6–10 prosenttiyksikköä. Sen myötä myös haitat kasvavat, kuten esityksen perusteluissakin kerrotaan. Jo nyt korkealla tasolla olevat alkoholikuolemat lisääntyvät noin 150:llä vuodessa. Haitat kohdentuvat erityisesti suurkuluttajiin ja heidän läheisiinsä, mutta myös alaikäisten alkoholinkäyttö saattaa kääntyä uudelleen kasvuun, kun niin sanotut limuviinat tulevat elintarvikeliikkeisiin.

– Jos uudistuksen päätavoite olisi vähentää alkoholin aiheuttamia haittoja, löytyisi tähän paljon keinoja OECD:n ja WHO:n toimenpide-ehdotuksista. Nyt esitetyt toimet ovat näiden kanssa täysin ristiriidassa. Ei ole mitenkään perusteltavissa, että alkoholielinkeinojen puolustamat taloudelliset intressit ohittavat suomalaisten hyvinvoinnin tarpeet ja muun sosiaali- ja terveyspoliittisen tavoitteenasettelun. Samalla myös suomalainen veronmaksaja ja Suomen valtio häviää taloudellisesti, toteaa Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston puheenjohtaja Olavi Kaukonen.

Alkoholin saatavuus ja kulutus lisääntyvät

Hallituksen esityksen mukaan elintarvikekaupoissa, kioskeilla ja huoltoasemilla myytävien tuotteiden alkoholiprosentti nousisi 4,7 prosentista 5,5 prosenttiin. Samalla niin sanotun valmistustaparajoitteen poisto toisi päivittäistavarakauppaan kokonaan uusia, aikaisempaa houkuttelevampia alkoholituotteita.

Nelosoluen, vahvojen lonkeroiden ja ns. limuviinojen tulo päivittäistavarakauppoihin painaa myös tuotteiden hintoja alaspäin. Saatavuuden lisääntymisen ja laskevien hintojen myötä alkoholia kulutettaisiin tulevaisuudessa yhä enemmän, sen osoittavat useat kansanväliset tutkimukset.

Tällainen alkoholijuomien saatavuuden tietoinen lisääminen heikentää väestön terveyttä ja hyvinvointia ja lisää hyvinvointi- ja terveyseroja. Näiden vaikutusten korjaaminen sosiaali- ja terveyspalveluilla on yhteiskunnalle kallista. Sote-uudistuksen keskeneräisyyden vuoksi alkoholin kulutuksesta aiheutuvia kustannuksia on entistä vaikeampi ennakoida.

Lähde: EPT-verkosto

Lisätiedot:

Olavi Kaukonen
EPT-järjestöverkoston puheenjohtaja
Toimitusjohtaja, A-klinikkasäätiö
p. 050 528 6189